27.8.2018

Niin se vain joskus käy, että aina ei pääse kirjoittelemaan niin aktiivisesti. Arkiset asiat saattavat pitää kiireisenä ja pienet lepohetket tulee käytettyä muihin asioihin kuin juttujen puhtaaksi kirjoittamiseen.
Muttta huoli pois. Täältä sitä taas tullaa iloisin ja v...

23.3.2016

Jee. Ihan parasta. Nyt alko pääsiäisloma ja nyt on aikaa antaa omille läheisimmilleni. Haluan käydä hiihtämässä lapseni kanssa ja tehdä koko perheellä pieniä retkiä. 

Tänään kävimme jo lapseni kanssa etsimässä pajunkissoja. Aurinko paistoi. Tuntui aivan kuin olisi ollut...

16.3.2016

Perjantaina heti töiden jälkeen ajelin Gran nimiseen kylään, josta lähdin erästä pikkutietä mutkittelemaan kohti ylempiä maisemia. n. 600 mpy. korkeudesssa minua odotteli ahvenlammenmökki (Abborputthytta). Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka pitkälle pääsen...

5.3.2016

 

Mukavuuden haluinen mies. Sitä olen ollut koko pienen elämäni. Mutta asuu minussa myös kurjuuden maksimoija. Parasta on kuitenkin aluksi maksimoida kurjuus, jonka jälkeen nauttia mukavuuksista. Esimerkiksi raskaan vaelluksen jälkeen istua nuotiolla ja syödä lempimakka...

2.3.2016

 

 

Olimme viime viikonlopun mökkeilemässä ystävien kanssa Norefjellillä. Meidän perhe saapui mökille jo torstai iltana. Ja samana iltana napsahti netit pois puhelimista. Näin saimme aloitella mökkeilyn kaikessa rauhassa. Lapsi nukahtikin melkein heti (olihan hänellä tak...

19.2.2016

Kävelen. Askeleet on raskaat. Selässä oleva rinkka on alkanut painaan erityisen paljon verrattuna alku matkaan. Paita ja housut on liimantunut kiinni ihoon. Ne on läpimärät, kuten myös kengät, jotka hiertävät ikävästi jalkoja. Silmille valuu vettä lätsästä, joka yritti...

18.2.2016

Istun autossa. Määränpäänä Flå. Tämä entuudestaan tuttu pieni kylä viime reissulta. Tarkoituksena on olla 2 yötä luonnossa. Ensimmäisen yön ajattelin olla alamaastossa erään pienen järven rannalla. Testailla kamiinaa ja uutta kotatelttaa. Seuraavana päivänä suunnitelmi...

11.2.2016

Niin siinä kävi ettei karhu syönyt vielä tälläkään kertaan retkeilijää. Vaikka oikein tarjoiltiin siinä "sammal-lautasella" ja kaiken lisäksi kuvun alla lämpimänä. No hyvä näin etten kelvannut yöpalaksi. Pääsee siis nauttimaan kauniista lauantai päivästä luonnossa. Mon...

9.2.2016

Tänään. 2 vuotta sitten. Julkaisin ensimmäisen blogi postauksen. Parisen vuotta olen siis ylläpitänyt vaihtelevalla tahdilla blogiani. On tullut nähtyä jos minkäkin laista maisemaa. Norjan metsiä, vuoria ja vuonoja. Ja maailman kolmamneksi suurin tulivuori Espanjassa. 

...

Please reload

RSS Feed

Poiminnat

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com