Hippibussin synnyinseudulla

10/02/2016

 

Hiphei. Ja tervehdystä taasen. Niin se vain joskus käy että asiat ei mene just niinku haluaa tai suunnitelmat ei toteudu. Meidän on hyvä tyytyä joskus siihen ja keksiä vaihtoehtoinen suunnitelma asialle joka ei toteudu.
Niin kävi minulle, että kavereiden kanssa suunnitelema retkireissu ei toteutunut Suomeen. Minun piti siis keksiä tälle "minun" viikonlopulle jotain tekemistä. Ja mieluiten tietysti jotain mistä saisin itselleni jotain ja mielenrauhaa. No siinä aikani pähkäiltyä ja soiteltua ympäri maapalloa kavereita läpi, "että mille sitä alkais". Kävikin niin että jäinkin Norjaan. Palapelin palaset eivät loksahtaneet kohdalleen Suomen osalta. Päätin siis jäädä tänne, pakata rinkan ja suunnata kohti Oslosta katsottuna lähintä oikeata vuorta (Norefjell).
Retkeni tulisi kestämään 3 päivää ja 2 yötä, joten siinä on aikaa tehdä yhtä sun toista. Fiilis oli katossa ja ilmat näyttäisi olevan kohdallaa. Eikä menoa haittannut vaikka kavereita ei päässyt mukaan. Ja ei muutakun menoksi.

 

 

 

 

 

 

 

 Karhujen mailla

 

Kun kotoani läksin tulemaan reilut 1,5 tuntia niin saavuin kylään nimeltä Flå. Täällä on sellainen karhupuisto, missä pääsee katsomaan karhuja. Sinne en kuitenkaan mennyt vaan poikkesin pienemmälle tielle ja suuntasin kohti korpea. Aikani ajettua pientä metsätietä löysin hyvän paikan autolle pientareelta. Auto siihen, rinkka pykälään ja nokka kohti näitä jylhiä karhujen metsiä. Nämä metsät todellakin näyttävät siltä että niissä karhut viihtyvät.

 

 

 

 

 

 

 

Kosken kuohuissa

 

Paita märkänä jalkaa toisen eteen suunta oli vain ylöspäin. Välistä jyrkempää nousua välistä loivempaa, mutta koko ajan nousua. Reisissä alkoi tuntumaan pikkuhiljaa rinkan paino. Taisin pakata jotain turhaa taas mukaan. Niinkuin yleensä. Meno oli huojuvaa ja välistä kompastelin johonkin kiviin römysin maassa ja taas mentiin. välistä jokin risu löi jostakin naamaan. Tätähän tämä on. Jotenkin vaan tätä rakastaa. Vähän tuskaa ja hikeä. Palautui mieleen intti aika. Sitähän se oli. Rinkassa painoa. Hyvä että sen sain omin avuin selkään. Ja römyämistä sysi pimeessä metässä. Heh Olihan se hienoo aikaa. No armeija aikoja muistellen ja tossua toisen eteen ottaen mies taivalsi korvessa kohti määränpäätä, mistä ei ollut mitään hajua. Johonkin vaan missä on komiata ja saa nauttia luonnonrauhasta. Välistä ukko pyöri sammalikossa välistä istui kivellä hikeä pyyhkien. Olo oli kuin oravanpojalla paratiisissa. Ja keskellä korpea kun kivellä istuskelin aloin ihmetellä mikä on tuo kohina. Jostain kauempaa ja ylempää. Äkkiä rinkka selkään ja kohti ääntä. Niin vain jaloissa oli taas uutta virtaa eikä mennyt aikaakaan kun edessä häämötti joki, joka kuohui alas rinnettä suurena koskena. Näky oli mahtava. Tässä se on minun leiri/majoitus paikka päätin siltä seisomalta.

 

Tiedustelin aluetta ja löysin kosken toiselta puolelta kivan teltta paikan, missä on hyvä yöpyä, ihastella maisemia ja tehdä ruokaa. Ja sitten vain koskesta yli ja telttaa pystöttään.

 

 

 
 
 
 
 
 
 
Hippibussi

 

Kun teltta oli pystötetty ja oli syönyt niin päätin vähän lähteä tutkimaan ympäristöä, mihin sitä oli niinku tultu. Karhun jälkiä näkyi muutamassa paikassa. Muita retkeilijöitä ei täällä päin ollut käynyt tai ainakaan niistä ei ollut mitään merkkiä. Siis oltiin lähes koskemattomassa paikassa. 

Kun yhtäkkiä puitten lomasta paistoi vanhan auton nokka. TÄ!"!!? mistä tuo tohon tuli ihmettelin. Lähestyin autoa, mutta eipä näkynyt tietä missään. Ympärillä vain metsää. Tuo auto on ollut tuossa iät ja ajat. Varmaan syntynyt itsestään tuohon. Ihmeellistä, mutta totta. 

Nyt se on selvitetty. Volkswagen Hippibussi on kehitetty täällä. Täällä se on syntynyt ja siitä on alettu jalostamaan ihmisten käyttöön autoja. Ja auto on toisin sanoen luonnon omaa käsialaa. Eli toisin sanoen kun ajat autolla ajat silloin luonnolla ja voiko enään olla ympäristöystävällisempää. No ei kovin paljoa voi olla. 

 

 

 

 

 

Tässäpä onkin ihmettelemistä koko yön ylite. Huomenna sitten koittaa uusipäivä ja uudet kokemukset. Ajattelin rakentaa telttasaunan, kylpeä jäisessä koskivedessä ja käydä ottamassa selvää enempi putouksesta. Mutta nämä kaikki sitten seuraavalla kerralla. Nyt kömmin makuupussiin ja alan etsimään autuaita unimaita. Mukava nukahtaa joen kohinaan täällä

luonnonrauhassa.

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com