Yksin keskellä korpea

16/03/2016

Perjantaina heti töiden jälkeen ajelin Gran nimiseen kylään, josta lähdin erästä pikkutietä mutkittelemaan kohti ylempiä maisemia. n. 600 mpy. korkeudesssa minua odotteli ahvenlammenmökki (Abborputthytta). Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka pitkälle pääsen autolla. Eli kuinka pitkälle pikkutiet on aurattu. Eli huolettomana sen kuin päästelin menemään. Ja niin siinä sitten kävi että lopulta eteen tielle nousi reilu metrin korkuinen penkka, josta tie jatkui umpihangen peitossa.

Siihen se vissiin oli auto tarkoitus jättää. Toisin G Mersulla matkahan olis jatkunut vaikka hamaan tappiin saakka. Sellaista mulla ei allani ollut, niin kiltisti päätin turvautua lumikenkiin.

 

 

Mökin sijainnin olin selvittäynyt aikaisemmin jo netistä ja yleensäkkin sieltä koko hökkelin löysinkin. Muutenkin käytän tätä sivustoa kaikilla suunnittelemilla retkilläni. Erittäin kätevä paikka. Ja todella laadukkaat kartat. Suosittelen. Käy katsomassa jos et usko: 

UT.no

 

 

Siinä minä parkkipaikalla hääräilin ja tungin tavaroita ahkioon. Ilma oli mitä parhain. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Sielllä täällä aina kuului humahdus kun kuusen oksalta tippui lumikasa maahan. Aurinko tosissaan lämmitti ja sulatti lunta. Kevään merkkejä.

Tosiaan. Siltä näyttäisi että matka jatkuisi tästä eteenpäin umpihangessa tarpoen vetäen perässä ahkiota. Eli hikipisaroita luvassa. Kyltissä luki että abborputthytalle olisi matkaa sen 4,5 km. Eli eräkämppää kohti vain.

 

Abborputthytta

 

Mökki on hyvin vaatimaton. Rakennettu joskus 1920-luvulla. Sinne ei tule sähköä tai vettä. Eräkämppä tyylisessä mökissä ei ole tehtyä lattiaa vaan hirsiseinät on aloitettu rakentamaan suoraan maan tasosta. Eli kämpässä on multa lattia.

Keskellä tupaa on kamiina ja reunuksia kiertää puiset laverit, missä voi nukkua tai muuten vain loikoilla. Mökin toisessa päädyssä on pieni ikkuna.

Eli hyvin alkeellinen tönö on kyseessä. Mutta sitäkin enempi tunnelmaa. Keskellä korpea tällaisessa mökissä oleminen on uskomaton kokemus. Ja sen kokemuksen saamisen vuoksi mökin kuulukin olla hyvin hyvin vaatimaton. Silloin pääsee siihen asian ytimeen. Silloin se voi antaa retkeilijälleen jotain, mikä jättää niitä kauniita muistoja.

 

Umpihangessa kohti kauniita muistoja

 

Lumikengät jalassa, ahkioperässä ja aurinkolasit silmillä. Hikipisaroita vuodattaen. Askel askeleelta matka taittui. Joka hetkestä nautin. Ilma oli mitä kaunein ja luonto hyvin hyvin kaunis. Kaikessa rauhassa on mukava kuljeskella ottaa valokuvia ja katsella ympärillä olevaa luontoa. Se on täynnä elämää ja talvella se elämä mitä siellä on eletty eläinten toimesta on jättänyt jälkensä lumeen. Ja niitä jälkiä oli paljon. Aika meneekin kuin siivillä ja matka taittuu joutusasti kun se ajatus ei ole siinä itse tekemisessä. Antaa vaan jalkojen tehdä rauhassa töitä. 

Eteen tuli jostain moottorikelkkaura ja kävely helppottui huomattavasti. Ura jatkui tien mukaisesti ja toivoin, että se veisi minut eräkämpälle asti. 

Sitä minä löntystelin keskellä kaunista aurinkoista korpea. Välistä pysähdyin ja heristelin korvia ja otin vainua kuin hirvi konsanaan. En tiedä miksi sitä niin tekee kävellessä luonnossa. Ehkä meissä ihmisissä on sellainen tapa. Mutta aina kun niin tein nautin siitä hiljaisuudesta mikä täytti tienoot. Kuulin ainoastaan oman sydämmen lyönnit ja kuusten oksilta tippuvat luminokareet.

Loppuhan se moottorikelkkaura viimeinkin ja pääsin taas nauttimaan umpihangen koskemattomuudesta. Ja onneksi samaan kohtaan sattui koko reissun isoimmat ylämäet niin ei pääse liian helpolla. Ja nyt sain nauttia todellisesta jalkatreenistä. Tämä kuntosali oli minun mieleeni. Oli hieno saada rykäistä kunnon hapot siitä jalkoihin ja samalla hätistää viimeisten viikkojen "kaupunki pölyt" niskoilta sille kuntoradalle. Erittäin toimivaa ja terapeuttista.

Mäen päällä sain puhelimeeni taas kenttiä ja pystyin soittamaan kaverilleni Ranelle, että en taida enään jaksaa palata takaisin autolle, mihin olin luvannut tulla vielä illalla paistelemaan makkaraa ja parantamaan maailmaa. Hänellä kun ei ollut lumikenkiä niin matka mökille ei ollut mahdollinen. No onneksi ystäväni oli ymmärtäväinen. Eikä ollut moksiskaan. Eli puuskutin siis hyvin uskottavasti. Heheh. Rane. Sitte kesseemmällä päästään mökille koko porukalla paistamaan ne makkarat mitä varta vasten kävit ostaa. Sitä odotellessa.

 

Eräkämppä

 

Matka jatkui ja kohta pitäisi eräkämpänkin tulla näkyviin jostain. Yritin parhaani mukaan kurkistella siihen suuntaan, missä mökin pitäisi olla. Olin jo menettämässä toivoa, että se ei ei näy tielle ja että minun täytyy lähteä rämpimään tiheään kuusikkoon ja etsimään sitä sieltä. Se ajatus ei jotenki houkutellut. Luntahan oli siis erittäin paljon. Ja mökki voisi olla hyvin naamioitunut lumen alle. 

 

Kun vain jaksoin olla tarkkaavaisena ja tähyillä koko ajan metsään päin. Niin sieltä se lopulta mökin pääty pilkisti kuusten lomasta. Kyllä se otti oikeen syrämmestä. Niin oli hieno tunne saada nähdä se.

Niin nopeasti kuin lumikengillä ja ahkiolla kuusikossa pääsekin. Porhalsin mökille ja ilokseni sain huomata, että siinä oli ehjä katto, ovi ja muutenkin ulkoapäin oikeen moitteettomassa kunnossa. Oven edessä oli vain jäätävän kokoinen lumikasa ja samoin savupiippu oli katolla lumen peitossa. Eli ihan ensimäisenä lapion varteen ja lunta luomaan.

Luotuani lumet. Pääsin avaamaan tuvan oven ja astumaan sisään. Sisällä oli oikein viihtyisän näkköistä. Kamiina oli moitteettoman näköinen ja puitakin oli sisällä paljon. Vaikka oli minulla itselläkin puoli ahkiollista kaiken varulta mukana. 

Kamiinaan tulet ja ruokaa valmistamaan. Mahassa olikin jo kiljuva nälkä. Mökki alkoikin lämpenemään hyvää vauhtia kun kamiina hohki mansikkana. Sisälle laskeutui lämmin tunnelma. Kyllä nyt oli helppo hymyillä.

 

Illan tunnelmaa

 

Tuli rätisi kamiinassa. Kyntilät valaisivat mökkiä ja saivat sisälle käskin kosketeltavan tunnelman. "Juuri tällaisesta minä nautin". Ajattelin. Siinä minä laverilla makuupussin päällä köllöttelin ja nautin elämän pienestä suuresta hetkestä, mikä oli täynnä hiljaisuutta ja kauniita ajatuksia. En todellakaan tiedä kuinka kauan siinä olla oleskelin ihan vain omissa ajatuksissa. Välistä lappasin karamelleja suuhuni välistä siemailin kahvia kuksasta. Olin jo aikoja sitten jättänyt kellon tähyilemisen. Ulkona käydessäni oli mahtava ihailla kirkasta tähtitaivasta ja sitä hiljaisuutta mikä vallitsi tienoot. Ei äänen ääntä missään.

Oli mukava ryömiä makuupussiin ja nukahtaa kamiinan suloiseen ja lämpöiseen ääneen.

 

Kohti kotia

 

Seuraava päivä ei noussutkaan lännestä yhtä hienona kuin edellinen. Metsät täyttyivät usvasta ja aurinko oli jossain pilvien takana. Aampupalan jälkeen aloin pakkaamaan tavaroita ja siivoilemaan mökkiä pikkusen parempaan kuntoon kun tullessani. Näin seuraavalla retkeilijällä on kivempi tulla yöpymään kämppään. 

Sitten vain lumikenkiä töppösiin ja ahkion vyötä lantioon. Nokka kohti tulouraa.

Eipä ahkio enään painannut niin paljon kuin tultaessa ja muutenkin helppohan se on alamäkeen juosta. 

Paluumatka menikin oikein mallikkaasti. Yksi asia jäi kuitenkin harmittamaan. Se kun lumikengillä porhalsin tulemaan alamäkeen hyvää vauhtia ja samalla höpöttelin kameralle. Niin eräästä kuusesta vähän matkan päästä lentoo lehahti jokin iso lintu. Parhaimmassa tapauksessa se saattoi olla metso. En nähnyt sitä kuin vilaukselta, kun se hävisi kuusikon taakse. Tämän jälkeen otin kameran valmiuteen kaulalleni ja kuljin loppumatkan hyvin hyvin varovasti ja ääntettömästi. Mutta tuloksetta. En saanut toista tilaisuutta. 

 

Retki oli täydellinen. Sain kokea taas luonnolta jotain sellaista, mikä antaa pitkäksi aikaa voimaa ja hyvää mieltä. Minulla ei ole mitään muuta lisättävää kuin se, että menkää ja kokekaa tuota käsinkosketeltavaa ainutlaatuisuutta mikä meille on annettu. Minulla on myös yksi pieni pyyntö.

 

N Ä H K Ä Ä M M E  L U O N T O

 

Tässä video reissusta:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com