Siellä käytiin

30/03/2016

Miten tämän nyt aloittais. Kaiken voisi pukea muutamaan sanaan. Ikävä, työ ja energia. Näiden sanojen sisälle oikeastaan koko reissu tiivistyisi. Tai no siis ainakin melkein. Sinne mahtuisi myös muitakin sanoja, kuten lepo, mustikka, lakka, sienet, ravinto, kävely, kuumuus, vesi jne... mutta nämä ikävä, työ ja energia on ne pääsanat. Ne kuvaavat reissua hyvinkin paljon.
Ikävä ensinnäkin. Kun olet aivan yksin keskellä metsää. Ensimmäisen päivän jälkeen kun olet saanut nauttia siitä rauhasta ja yksin olosta alkaa tulemaan ikävä muita ihmisiä. Ja kaikista eniten niitä läheisimpiä. Ihminen kuitenkin on pohjinmiltaan laumaeläin. Tai oikeastaan yksinäinen susi, joka tarvitsee lauman. Edellisillä retkilläni olen ollut monesti myös yksin. Ja saman mittaisia retkiä ne on ollut. Mutta en ole tuntenut samanlaisia ikävän tuntemuksia kun nyt tällä kyseisellä. Uskon, että suurimmat tekijät oli vähäiset unet ja alhainen energian määrä. Silloinhan ihminen on heikommassa meilentilassa henkisesti ja kaikki tunteet tulevat pintaan tosi tosi helposti. Tästä pääsemmekin toisen sanan kimppuun energia.

Kun energia on tipotiessään on pääkoppa typötyhjä ja mieli täpötäysi koko retkeä kohtaan. Ei enään tunnukkaan niin kauhean mukavalta etsiskellä ruokaa tai rakentaa majaa. Jos et nuku yöllä kovinkaan hyvin on energiatasot hyvin alhaiset jo heti aamusta ja kaikki paljon vaikeampaa. Ei ollut aamukahvia  pirisstämässä ei. Energian kulutus on huomattavan suuri, koska joudut aamusta iltaan touhuta jotain. Rakentaa majaa, etsiä ruokaa ja tehdä polttopuita. Eli kaikki on raskasta työtä. Se mistä enerigiaa sain oli mustikka, lakka ja sienet. Niillä minä elin 3 päivää. Onneksi niitä löytyi tosi paljon ja niistä sainkin energiaa, jokseenkin en ehkä tarpeeksi. Tai sitä on varmaan tottunut saamaan vähän liikaakin.

Työtä. Sitä oli paljon. Ja lisäksi olin luvannut käydä Gyrihaugenin huiputtamassa. Eli tehtävää oli yllin kyllin. Kuten aikasemmin jo mainitsin kaikkea mitä vain täytyi tehdä lähes koko ajan. Kun sait polttopuita tehtyä jonkin verran. Oli aika jo riennätä etsimään ruokaa. Ja sitten kun löysin sieniä niin ne piti paistaa. Ja sen jälkeen hakemaan mustikoita ja lakkoja. Päivässä tuli käveltyä siis hyvin hyvin paljon. Ja työstä kävi myös kuvaaminen, mikä oli tosissaan uudenlainen kokemus ja yllätti monella tapaan.   

Mutta ehti sitä myös istua ja vain olla. Olla omien ajatusten kanssa. Ja kaikista mieleenpainuvinta oli juurikin se. Olla oman itsensä kanssa. Kuinka terapeuttista. Sitä se nimeen omaan oli. Joka päivä aamusta iltaan kävit omia elämän asioita läpi. Pyörittelit asiota kuin asoita sisälläsi ja kävit niitä oikeasti läpi. Paneuduit niihin oikeasti. Sinuna itsenäsi. Luonto oli sinun terapeuttisi. En tiedä osaanko sitä pukea täysin niihin sanoihin miten minä sen koin, mutta toivon että ymmärrätte tarkoitus peräni. Se vaan oli jotenkin niin käsinkosketeltavaa ja kaunista. Menkää ja kokekaa se itse. Ei sitä kukaan toinen voi teille sanoa mitä se on oikeasti.

Monta uutta asiaa opin reissullani. Käytännön asoita ihan luonnosta. Kuten, mistä sitä ruokaa löytää ja miten sitä tehdään. Sitten sellaisia yleisiä käyttännön asioita, mitä kannattaa todellakin ottaa mukaan tämmöisille retkille. Ehdottomat on vaatetta ja tulentekovälineet. Lisäksi hyvä olisi ottaa mukaan myös makuupussi ja jokin nukkumasuoja, jos sataa vettä. Lisäksi opin kuvaamisesta, että pari akkua ei riitä. Paluumatka jäi kokonaan videoimatta.

Eikä kuvaamisen suhteen mennyt muutenkaan kaikki niinkuin elokuvissa. Perjantai kokonaisuudessaan hävisi jonnekkin ihmeelliseen elektroniikan maailmaan. Kiitos vain GoPro Studion ja sen automaattisen kopioinnin. Onnistuin jotenkin vain poistamaan kaikki muistikortilta kopiointi vaiheessa, eikä ne siirtyneet roskakoriin. Sitä olen itkenyt nyt täällä kotona kohta viikonverran. Mutta ei auta. Poissa mikä poissa. Takasi minä niitä en vaan saa. Se on vain hyväksyttävä.
No kuitenkin sain videomatskuu sen verran kasaan, että tulossa on pari osainen juttu juttu. yhteensä n. 30min. En lupaa siis mitään suurta. Mutta hyvin pientä ja sitäkin kauniimpaa. Nauttikaa jos nautitte. Jos ette nauti niin elekää nauttiko.

Lähdin perjantaina kl.12.00 päivällä matkaan ja koko viikonlopuksi oli luvattu huippua ilmaa. Nousu ylös mørkongaa pitkin oli erittäin raskas ja raskaamman siitä teki +25 asteen lämpötila ja se että ei ollut vettä juotavaksi. Vielä vähemmän urheilujuomaa. Olotilaa helpotti hieman se, että tiesin ylhäällä olevan järven, mistä saisin vettä.
Harvoin vesi on maistunut niin hyvältä kuin nyt. Ylhäälle päästyäni olin aivan märkä hiestä. Suussa maistui suola ja kuivuus. Järvestä virtasi puro, jonne minä sukelsin ja litkin vettä kurkkuuni. Kuinka se helpottikin oloani. Täytin vesipulloni ja lähdin jatkamaan matkaa. Olihan minulla vielä käveltävää monen monta kilometriä suunniteltuun majapaikkaan. Enään maasto ei ollut raskasta ja vettäkin oli. Ilokseni sain huomata, että metsät oli täynnä mustikkaa. Sitä oli aivan sinisenään kaikki paikat. Ja kyllä se laittoi hymyilyttämään. Jatkettuani vaellusta saavuin erään pienelle suolle ja yllätys yllätys lakkaa löytyi sieltä täältä. Olo alkoi tuntua siltä niinkuin retkeilijää hemmoteltaisiin. Aurinko paistoi ja metsä oli täynnä marjoja. Elämä niin sanotusti hymyili. Päästyäni kohde järveni toiseen päätyyn aloin etsimään sopivaa paikkaa majan rakentamiseen. Löysinkin kivan kallio seinämän mihin oli helppo rakentaa majapaikka. Ja siinä sitä aikaa alkoi kulumaan kun etsin rakennus materiaalia ja rakentelin jonku näköistä hökötystä. No eihä siitä täydellistä tullut, mutta "menkööt" ajattelin.
Alkoi tulemaan ilta ja nälkä jo kovasti kurni mahasta. Päätinpä lähteä kokeilemaan kala onnea. Aluksi etsiskelin matoja, mutta eipä niitä vaan alkanut löytymään sitten löysin pari pientä sammakon poikasta, joilla päätin kokeilla. Meni varmaan tunti tai kaksi kun palasin leiriini tyhjin käsin mieli apeana. Ei tullut kalaa ei. Päätin syödä mustikoita ja lakkoja iltapalaksi, koska niitä oli vaikka muille jakaisi. Hämärä laskeutui metsään ja väsy retkeilijään. Kävin makuulle kuusen havujen päälle nuotion viereen ja ei tarvinut kauan kysellä unen perään. Yöllä heräilin vähän väliä "horkkaan" ja sytyttelin uudestaan nuotiota tai lisäilin sinne puita. Uni oli tosissaan katkonaista ja turhauttavaa.
Tämä kaikki video materiaali minulta tuhoutui. Lauantai aamusta lähtien alkaa tuleva videoni.
Ensimmäisen osan julkaisen tulevana keskiviikkona 26.08.2015

Mutta olipahan se reissu mieleenpainuva. Kaikki oli vielä niin harjoittelua varsinkin kameran käyttö. Ens kerralla selviytymis retkeni tulee olamaan jotain aivan erinlaista. Jotain mielekkäänpää. Ihmisen ei ole hyvä olla ilman mitään, sillä on hyvä olla mukana jotain. Tulen viemään tämän äärirajoille tai oikeastaan sinne ja takaisin.

Tässä vielä reissuni kuvina.

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com