On kevät

30/04/2016

Aurinko paistaa tuulilasin läpi. Siristän silmiä, jotta näen ajokentän. Edessä nousee ylväänä hieno kalliovuori. Se saa mieleeni nousemaan hilpeyden ja aivan automaattisesti kaasupoljin menee aavistuksen lattiaan päin. Mitään ei tapahdu. Vähän lisää. Ja vielä. Kunnes poljin on jo kiinni lattiassa. Pikku hiljaa vauhti alkaa kiihtymään ja päästään sopivaan nopeuteen. "Jaa. No eihän tätä oo formulaksi suunniteltu". No olihan siinä myös vähän jyrkempää nousuakin, että menköön sen piikkiin.
Eikä mene kuin muutama tovi niin kallioista vuorennyppylää ihailen parkkipaikalta. Iloisin odottavin fiiliksin. Rinkka siis ojennukseen ja menoks.

 

Täällä kun kuljen saan mielelleni rauhan. Täällä kun oleskelen saan kysymyksilleni vastaukset. Täällä kun ihailen kaikkea tätä saan sisimpääni positiivisuutta. Eipä ole siksi ihme, että tänne haluan paljon. Jokaisen meidän suomalaisen koti on pohjimmillaan täällä. Me metsien asukkaat kun olemme aina kulkeneet täällä ja ottaneet sen mitä luontoäiti on meille antanut. Meidän luonteen piirteemme sopivat metsäisiin/järvisiin kauneisiin maisemiin.Samaa voin sanoa käsirinnalla norjalaisista. He rakastavat kulkea vuorillansa, enkä yhtään ihmettele tätä. onhan nämä maisemat huikeat.Kukkulan päälle tultua pystyin todistamaan tämän. Siellä istui kivillä kaksi pikkupoikaa isän seurassa syömässä eväsleipiään. Ihailtavaa. Eiväthän lapset ole este lähteä luontoon. Hyvät vaatteet vain päälle niin kyllä täällä pärjää. Ja voin taata sen että nämäkin kaksi sankaria oli erittäin tyytyväisiä, kun olivat isän kanssa päässeet retkelle.Ja ihan perheen pienimmille voi hankkia kantorepun, jossa he kulkevat kätevästi selässä mukana.

 

Aikani ihaillen maisemia huipulta päätin etsiä hyvän leiri paikan, missä voisin tehdä ruokaa ja istuskella rauhassa. Pienen tarpomisen ja etsiskelyn jälkeen sellainen löytyikin suojaisesta paikasta kallioiden suojasta mihin paistoi suoraan aurinko. Oli mukavan lämmintä.

 

Aurinko paistaa lämpimästi. Jossain laulaa pikkulintu. Kuuluu vain luonnon ääniä. Tuulen huminaa, lintujen laulua, nuotion rätinää ja puiden kahinaa. Vaikka olen lähellä kaupunkia.

Nenääni leijailee savun tuoksua vierestäni palavasta nuotiosta. Tämä on sitä MIELENRAUHAA. Nämä maisemat. Kaikki mitä näen ja koen. Saan elää tätä. Nautin tästä.

 

 

 

"Istahdan kivelle. Aurinko häikäisee silmiä.

Jossain lähellä solisee puro.

Näen, kun aurinko sulataa kallioilla olevaa lunta.

Syntyy lisää pieniä puroja.

Linnut visertävät iloisesti.

On kevät.

Onko kesä jo porstuassa?


 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com