Kiitollinen ja onnellinen

17/05/2016

 

  

Mökki reissu takana. Taskusta löytyy tuliaisina paljon hienoja asioita. Kaikki ei välttämättä edes mahdu pöydälle. Mieli on raukea, levännyt ja onnellinen. Ne taisikin olla ne tärkeimmät tuliaiset. Lisäksi on tullut karaistua kroppaa virkistävässä järvessä. Useammankin kerran. On tullut pyörittyä kauneissa maisemissa ja samoiltua metsissä. Saimme nähdä uskomattoman luonnon muokkaaman vesiputouksen, missä korostui se voima mikä luonnolla voi olla. Sen edessä ihmisen on pakko kumartaa ja myöntää pienuutensa.

Ja pokerina sohjalla saimme tuntea sen idyllisyyden, mikä laskeutuu keväiselle järvelle kauniin aurinkoisen päivän jälkeen. Siihen mystisen kauniiseen ilta hetkeen kun uppoutuu sisään voi kokea jotain sellaista rauhaa, mitä ei paljon muualta saa. Kun ilta aurinko värjää tyyneen järven selkään kauniita erivärisiä raitoja ja taivaanranta hohkaa oranssin punaisena. Rantasipi tekee itsellensä pesää ja lauleskelee kauniisti ympäriinsä. Luonto on aivan rauhassa. Silloin tiedän olevani kotona.

 

Saunan taikaa

 

Kyllä kaikin puolin oli täydellinen mökkeily viikonloppu. Vaikka aluksi sainkin kuulla matkalla vielä ollessamme, että rantasauna on ihan pohjanoteeraus. Eikä siellä ole mukava saunoa. Kuulemma kiuas viritelmä oli ihan ruosteessa ja koko sauna haisi ihan kamalalta. Ilmeisesti koko höskää ei oltu käytetty sitten viime vuosi tuhannen ja kun kiuas alkoi lämmetä meidän toimesta ensimmäistä kertaa sitten Norjan itsenäistymisen, niin tämä ruoste mitä siellä oli. Alkoi jotenkin käryämään ja lopputuloksen voittekin sitten arvata. No koko mökki varmaankin oli myös homeessa. Kun eihän kyseisessä mökissä ollut kovinkaan häävi tuo ilmanvaihto ja yllätys yllätys saunan puolelta puuttui viemäri.

Kun sain kuulla, että sauna oli mitä oli. Niin tottakai se laski vähän sitä mielialaa, mutta sehän ei kuitenkaan ollut pääasia tässä viikonlopussa, että pääsee saunomaan. 

Kuitenkin halusimme saunoa ja emmehän me suomalaiset ennenkään ole lannistuneet pikkuasioita. Maarit oli ennen meidän tuloa käynyt pesemässä ja hinkkaamassa kiukaan päältä kaikki ruosteet pois. Kaikki mitä siitä pystyi saamaan. Ja Masi oli polttanut saunan pesää niin kuumana, että ihan varmasti kaikki mahdollinen mitä siellä sisällä uunissa vain oli. Paloi takuu varmasti pois. Lopulta sauna ei enää haissut ja saunomisesta tuli mukavaa. Vielä kun koivun versoja laitoimme kattilaan kiukaan päälle niin tuli kotoinen ja lämmin olo. 

Siihen viemäri juttuun me norjan-suomalaiset olemmekin saaneet tottua. Eikä se enää meitä jaksa ihmetyttää. Päinvastoin. Se olisi ihmetyksen aihe jos jossakin saunassa olisi viemäri. Saunat täällä tosiaan on niin erilaisia kuin mitä meillä koti Suomessa. Tässäkin kyseisessä saunan kiukaassa oli kivipaasi rakennettu kiukaan sisälle, niin että sinne kaadettiin kannulla vettä luukusta. Ja sitten höyry tuli ulos toisesta luukusta. Noh nää on näitä. Nää on näitä. Joskus vielä alotan ihan oman blogin näistä saunoista. Heh.

 

Gratulerer med dagen Norge

 

Tänään Norjassa on vietetty itsenäisyyspäivää (17mai). Juhla on uskomattoman mahtava. Kaikki norjalaiset pukevat päälleen heidän kauniit kansallispuvut ja juhlivat ne päällä koko päivän. Monesti olemme olleet Oslon keskustassa seuraamassa tätä tapahtumaa. Nyt jäimme kotosalle viettämään rauhallisemmin merkein. Kävin lapseni kanssa tekemässä takapihan maastoon itsenäisyyspäivän retken ja ajattelin, että saisin kukkulan päältä otettua Osloon päin mahtavia kuvia lipuista ja muusta itsenäisyyspäivän aiheista. Oli mahtavan lämmintä ja luonto oli erittäin kaunis. Söimme kukkulan päällä eväät ja ihailimme kaunista Osloa hetken aikaa. Oli sinne eksynyt myös muita retkeilijöitä. Paluumatkalla saimme nähdä ihka elävän käärmeen luikertelevan kivikossa. Oli aika vaikuttava näky. 

Täydellinen pitkä viikonloppu takana mieleni täyttää onnellisuus ja kiitollisuus. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com