Innokas mieli

28/08/2016

 

Tunteiden viemänä. Läpi syvien vesien ja yli korkeiden huippujen. Tähänastisen nuoren elämäni aikana olen aina luottanut sydämmen ääneen ja siihen että tunteet ohjaa tietäni. Aina kaikki valinnat eivät ole ehkä olleet siinä hetkessä järkeviä. (Järjellä katsottuna). Mutta kun olen luottanut omaan tunteeseen on tulevaisuus kuitenkin näyttänyt valoisalta. 

Ehkä juuri siksi olen rakastunutkin sellaiseen ihmiseen, joka on huomattavasti samanlainen. Me ajatellaan molemmat tunteiden kautta hyvin hyvin monet asiat. Ja juuri siksi tämä elämä onkin niin mielenkiintoista.

 

Esimerkiksi eilen. Lähdimme Markkinoille tai oikeastaan kylä juhliin. läheiselle kylälle (Sandvika). Se on tosi iso tapahtuma täällä ja ihmisiä on ylin kyllin. Hyvä että mahtuu sekaan. Eli kaduilla saa kulkea kylki kyljessä ja ahtaanpaikankammoista tosissaan alkaisi hirvittämään se touhu. No sinne mekin ahtauduimme mukaan. Ja kun ensimmäinen ilmapallon myyjä tuli vastaan. Me siltä tietysti ostamaan mahdollisimman isoa ja mieluista helium ilmapalloa meidän 3-vuotiaalle. Ihan vain siksi koska sillä hetkellä oli sellainen tunne, että sellainen täytyy nyt saada. No sitten kun me saimme sen solmittua lapsemme käteen niin, että ilmapallo ei varmasti pääse karkuun taivaalle. Tulimme toiseen ongelmaan. kulkeappa nyt sitten väkijoukossa sen valtavan pallon kanssa, niin että se olisi jotenkin edes mahdollista. Tajusimme sitten vasta loppu ajasta että, miksi kukaan muun vanhempi ei ollut ostanut sellaista omalle lapselleen. He olivat tehneet sen järki ratkaisun. Jotenkin aloin jo päivän aikana kyllästyä sanaan ANTEEKSI. Kun sitä sai olla hokemassa koko ajan. kun pallo "ajautui" jonkun ihmisen kasvoille. 

Aloin kyllästyä siihen palloon. Kun se oli tiellä koko ajan ja joka paikassa. Välistä kävi mielessä, että entäpä jos vain "vahingossa" se naru olisi katkennut ja pallo olisi päässyt kaikessa rauhassa leijailemaan kohti "pallojen taivasta". Mutta sille tunteelle en antanut kuitenkaan lupaa. Hyvä näin. Onhan tuo yksisarvinen helium ilmapallo aivan ihana. Ja meidän 3-vuotiaalle hyvinkin rakas. Ja sehän se vasta sydäntä lämmittääkin nyt kun näkee kuinka paljon lapsi siitä tykkää. 

En yhtä ainoatakaan hetkeä vaihtaisi elämässäni pois, minkä olen valinnut ajatellen tunteillani. En ainoatakaan. En edes tätä pallo juttua. Olisihan se eilinen päivä ollut ihan erilainen ilman tuota ilmapalloa.

 

Innostun aina välistä suunnattomasti johonkin asiaan. Tämän kevään ja kesän aikana on tullut innostuttua Pokemon maailmasta, keihäänheitosta, savitöistä, metsä pyöräilystä ja ties mistä. Vähän aikaan sitten innostuin tuohitöistä ja vastaavista käsitöistö. Ja edelleenkin olen niihin innostunut, mutta kun tähän väliin tuli tämä toinen mahtava juttu. Nimittäin soittaminen. Ostin nokkahuilun ja nyt sitä sitten olen huudattanut ihan höyrypäänä. Ja oon katsellut jo netistä panhuilua. Sellainen pitää lähteä hakemaan, kun vain joutaa. 

Tänään käytiin meidän 3-vuotiaan kanssa hakemassa vauhtia nokkahuilun soittoihin tuosta lähi kukkulan päältä. (Skaugumsåsen 351mpy.) Koti ovelta sinne tulikin matkaa sen 5.25km ja pelkkää ylämäkeä. Reidet kiittää ja mieli laulaa kiitoslaulua. Olihan se mahtavaa. Ja hyvinhän se pilli tuolla ylhäälläkin soi. 

 

Ei voi kun kiittää ja kumartaa ja aloittaa taas yksi uusi mielenkiintoinen työviikko. Ikinä ei tiedä mitä mielenkiintoista tulevaisuus tuo tullessaan. Yksi mielenkiintoinen asia on hyvinkin lähellä. Joku päivä lähetään hakemaan vauhtia synnäriltä. 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com