Kohta ei enää takareittä kirraa

18/11/2016

Talvi tuli ja talvi meni. Nyt vain sataa vettä ja kaikki lumet on sulanut. Melkein tekis mieli itku tirauttaa. Mutta kun on vaa kuitenkin ollut koko marraskuun jotenkin poikkeuksellisen energinen ja huippu fiilis. Just tästä juttelinkin yhden kaverin kanssa tällä viikolla. Kun ei väsytä eikä ahdista kuten esimerkiksi viime vuonna tähän aikaan. Lie mikä sitten ollut syynä.

Mulla on kuitenkin epäilys miksi näin voisi olla. Pari semmosta ihan pientä juttua mitkä vaikuttaa kuitenkin niin isosti ja suuresti koko ukkeliin. Ensinnäkin. No tuli lunta heti marraskuun alussa ja se antoi valoisuutta ja iloa paljon ja varmasti ihan varastoon asti. Niin paljon kerettiin telmiä lumessa. Vaikka ei ihan keretty saamaan valmiiksi Frozenin Olaf lumiukkoa. Pää olis pitänyt vielä muotoilla oikean näköiseksi, laittaa porkkana nenäksi ja kädet etsiä jostain. Mutta nyt on lumet pois ja ootellaan uusia lumia, jotta päästään aloittamaan taas alusta. Eli tämä lumi hässäkkä oli yksi juttu mikä on vaikuttanut ainakin minun mieleen positiivisesti.

 

Sitten se toinen. Ja ehkä tällä on se kaikista suurin merkitys. Ja yleensäkkin elämässä. Tämän voisi pukea kahteen sanaan. Eikä tarvitsisi lisätä mitään muuta. Koska joka ikinen tajuaa heti mistä on kyse. Ja ne sanat on: Liikunta ja Ruokavalio. 

Tähänhän ei enää tarvitsisi lisätä mitään, mutta kun sitä aina ruukataan kirjoitella kaikkee jonnin joutaavaa muutenkin niin. Ajattelin nytkin vähän jorista muutaman virkkeen tästä meidän ihmeellisestä ruumiista, minkä me ollaan saatu jostain kannettavaksi.

Melkein tasan vuosi sitten olimme pitkällä vaelluksella Jotunheimin vuoristossa. 4 päivää vaellettiin ja maasto oli jokseenkin haasteellista. Muistan kuinka jalat löivät välistä ihan tukkoon. Ja tuntui että jalka ei vain enää nouse. Jostain sitä kuitenkin sai energiaa ja jaksoi mennä taas eteenpäin. Mutta ajattelin silloin, että ei voi olla mahdollista. Ei voi olla mahdollista että en jaksaisi kävellä. Ajattelin myös silloin, että näin ei voisi jatkua. Miten olisi kymmenen vuoden kuluttua jos en alkaisi treenaamaan taas säännöllisesti. No sitten vielä yksi pieni väli pointti tähän reissulla jaloille kohdistuva kokonaispaino oli jotakuinkin 120-130 kg luokkaa. Ottaen huomioon rinkan ja sen sisällön. Silloin päätin että nyt lähtee omasta elopainosta tippumaan ylimääräisiä pois ja seuraavalla kerralla myös rinkka tulee olemaan kevyempi. Eihän tuossa ole mitään järkeä että kannat selässä 25-35 kg jötkälettä. Väkisillä siinä alkaa takareittä kirraamaan. No nyt on menty vuosi eteenpäin ja elämän tapa muokkausta on tullut harrastettua. Ei toki niin radikaalisti kuin jossain laihdutus ohjelmassa. Mutta kun alkaa muuttamaan koko pakettia pikkuhiljaa kääntäen parempaan päin niin asiat jää alitajuntaan ja niitä toteuttaa tiedostamatta. Ainakin näin menee minun kohdalla.

Lautaselle pikkusen enemmän vihreitä asioita, sokeri pitoisia asioita pois elämästä, Vain kerran viikossa herkkupäivä ja sitä rataa. Vien lapsen päiväkotiin pyörällä tai vastaavasti haen hänet pyörällä. Joka kerta saan todellisen reisi treenin kun päiväkoti on sopivasti sijoitettu tuonne vähän ylemmäksi joten joudun pyöräillä sen jäätävän ylämäen joka ikinen kerta. Ja sekös vasta tuntuukin hyvältä. Ja muutenkin olen lisännyt liikuntaa.

Kaikella tällä on ollut ihan käsittämätön merkitys. Jaksan töissä tehdä paljon enemmän kun aamu on lähtenyt reippailulla käyntiin. Mieli on huomattavasti kirkkaampi ja elämä tuntuu paljon mielekkäämmältä. Ihminen tarvitsee liikuntaa. Se on kaiken A ja PÖÖ. Ja ens kerralla kun lähden pitkälle vaellukselle on minulla jalkojen tilalla ne teräskintut. Eikä yksikään nousu tunnu raskaalta. Päinvastoin. Minä liidän tuntureiden ja vuorien ylitse kuin aropupu konsanaan. (Jospa kuitenkaan ei innostuttaisi liikaa)

Pieniä asioita joilla voi olla käsittämätön merkitys elämässä. Lisää viihtyvyyttä siinä kropassa missä sun pitää kuitenkin todennäköisesti elää loppu elämäsi. Vielä ei mun tietääkseni ole keksitty että voisit vaihtaa sitä.

 

Tässä lopuksi kuvia mitä on tullut otettua pitkin marraskuuta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com