Voiko kaupungissa päästä luonnonrauhaan?

02/12/2016

Uskon että se on täysin meistä itsestämme kiinni. Millaiseen luonnonrauhaan haluaa ja mihin tyytyy. Joskus elämän tilanne voi olla sellainen, että ei vain pääse lähtemään niihin uljaisimpiin maisemiin. Ja joutuu tyytymään johonkin ei ehkä niin sykähdyttävään paikkaan. 

Ja tässä se suurin pointti onkin. Aina ei tarvitse päästä jonnekkin mieltä sykähdyttävään paikkaan. Kokeakseen jotain suurta. Kaikki on kiinni sinusta itsestäsi. 

En ole koskaan käynyt Mount Everestillä, enkä koskaan varmaan tule käymäänkään.

Uskallan sanoa. Että siellä huipulla on taas käynyt ihmisiä, jotka ei ymmärrä luonnosta mitään vaan ovat ahneuden sokaisemia. Everestin huippu on pitänyt vain saada saavutettua, jotta sinulla olisi taas enemmän kerrottavaa itsestäsi ja saavutuksistasi. Ainoastaan saavutuksella ja päämäärällä on ollut merkitystä. Ja luontokokemus matkan varella on ollut tois sijainen. En vain pidä tällaisesta ajatuksesta. 

Ja kun näin on. Ei ihminen löydä niitä pieniä asioita. Eikä osaa nauttia pienestä luontokokemuksesta lähimetsässä. Kun ei vaan näe sitä arvokkaaksi. Kun nimenomaan siellä on ne vastaukset elämään. 

Jää elämättä "nyt ja tässä". Missä on ne todelliset onnen hetket ja ilon kimpaleet. Pienissä arkisissa hetkissä. 

 

Kun asuimme vielä Oslon keskustassa pienellä vanhalla omakotitalo alueella. Kävelin joka työpäivä metro asemalle pienen metsätilkun halki. Keskellä metsää virtasi pieni joki. Keväällä vuolaammin ja kesällä vähäisempänä. Polku johti joen yli ja ylityskohdassa oli pieni silta. 

Joka aamu töihin mentäessä pysähdyin sillalle katselin joen virtaa ja aistin ympäristöä. Sitä luonnollisuutta. Sitä aitoutta. Siitä oli helppo aloittaa työpäivä. Kun olisi saanut lisä energiaa koko kehoon. 

Kun palasin töistä pysähdyin uudelleen sillalle. Katselin ja nautin siitä pienestä hetkestä. Joskus näin pieniä kaloja uimassa vastavirtaan. Joskus joki oli melkein kokonaan jään peitossa. Mutta joka kerta tämä paikka antoi minulle niin paljon. Kun jatkoin matkaa oli askel taas pikkuisen kevyempi ja rinnassa lauloi iloinen peipponen. Jätin sinne huoleni ja sain sieltä energiaa. 

Uskon, että me jokainen tarvitsemme tällaisia paikkoja. Pieniä hengähtämispaikkoja, missä voit vain olla omissa ajatuksissasi hetken aikaa. Ilman mitään stressiä ilman mitään huolia. Se on todellista terapiaa. Ja tulevaisuudessa nämä pienet paikat tulevat olemaan meille yhä vain tärkeämpiä. Sen ison pyörän pyöriessä on jokaisen meidän huolehdittava itsestämme ja samalla lähimmäisistämme. Eli jokaisesta kanssa kulkijasta. Ettei kukaan jäisi sen ison pyörän alle ja murskautuisi, eikä jaksaisi nousta enää taistelemaan elämästä. Liian läheltä olen sen itse kokenut, että ihminen ei jaksa enää taistella elämänsä puolesta. 

Nyt kun aloitamme viikonloppua. Muista ottaa itselle se pieni hetki ja nauttia siitä. Ajattele omaa elämääsi. Ja löydä ne onnen kultahiput sieltä. Hymyile ja rakasta elämääsi. Sinut on tehty maailmaa varten. 

 

Ja kyllä olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaupungista voi löytää luonnonrauhan. Itse olen sen ainakin löytänyt lukuisia kertoja. 

Ei välttämättä joka maailman suurkaupungista luonnonrauhaa löydy, mutta me täällä pohjolassa olemme siitä onnellisessa asemassa, että luonto on vielä hyvinkin lähellä. Nautitaan siis siitä. Eikä kadoteta sitä.

 

 

 

 

 

Tässä kuvia tältä viikolta Oslosta. Luonto on lähellä. Aina et välttämättä sitä edes huomaa. Hyvä esimerkki oli puutarha pöytä. Yön aikana sen pintaan oli ilmestynyt selvä puu. Kuvista löytyy myös minun oma silta, jossa otin itselleni palan rauhaa. Kävimme myös joulumarkkinoilla. Ja nythän niitä riittää. Kyllä minä joulu ihmisenä nautin.

 

MAHTAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com