3 vuotta luonnon kanssa

10/02/2017

Tässä ensimmäinen postaukseni 3 vuotta sitten:

 

Tervehdys. Kauan olen jo tätä harkinnut ja nyt sen vihdoin sain tehtyä. Oma erä blogini.

 

Tänne aion kerätä kaiken mitä näen ja koen luonnossa omilla pienillä ja suuremilla reissuilla keskellä ei mitään. Tai keskellä kaikkea sitä, mikä elää omaa elämäänsä. Piilossa meiltä, kaupunkien melskeissä eläviltä "työmuurahaisilta".

Lähinnä siis luonto kuvina, ajatuksina, tuntemisina ja tekemisinä.

 

Siinäpä se. Paikka missä minä viihdyn ja mieleni rauhoittuu. Suossitelen siis jokaisen pakkaamaan pienet rinkkansa ja suuntaamaan nokkansa lähimpään "mehikonperään". Nauttimaan siitä todellisesta yoga salista. Vapauttamaan oman mielensä ja rentoutumaan.

 

Ymmärsin luonnon tärkeyden itselleni armeija aikana. Tai oikeastaan täysin vasta sen jälkeen. Kun sain vapaasti käyskennellä itse metsissä. Leiriytyä kesä iltaisin järven rannalle kaikessa rauhassa. Ei ollut kiire minnekkään. Ei tarvinut herätä aamulla välttämättä kl. 6.00.

 

tästä se lähtee.... elämäni ensimmäinen blogi, päiväkirjani, ajatusteni liitutaulu ja ajatusten jakaminen toisille ihmisille.

 

Luontoni rauha tulkoon esille täällä.

terveisin Elias 

 

Tänä päivänä

 

3 vuotta takana. Retkiä takana. Mahtavia hetkiä keskellä luontoa takana. Sellaisia tilanteita, jotka jäävät elämään sisälläni loppu elämän. 

Kerroin tuossa lopussa että, ymmärsin luonnon tärkeyden armeija aikana. Silloin tuli koettua monia monia hetkiä korpikuusen alla. Ja armeijan jälkeen huomasin kaipaavani takaisin sinne korpikuusen alle. Siellä oli jotain sellaista, mikä antoi niin paljon mielelle ja koko miehelle. 

 

Mikä sai taas minut hakemaan sellaiseen varuskuntaan, missä rymytään pikkasen enemmän siellä kuusen persiissä kun normaalissa yksikössä.

Syyhän taisi olla se, että halusi elämässä haasteita. Ja ehdottomasti se (minkä olen tajunnut vasta jälkikäteen), että viihdyin metsissä. Lapsuudessani ei taida olla ainuttakaan päivää etten olisi metsässä ollut. Kaikki tekemiseni liittyi sen ympärille. Milloin rakentelin majoja. Milloin olimme käpysotasta. Kalastelua, seikkailuja ja tietysti Tapaninmäki. Keskellä metsää oleva mäki, missä talvisin olin AINA laskemassa. 

Alitajunnassani nämä kaikki muistot saivat minut hakemaan "metsän rymyäjiin". Näin tämän ajattelen.  

 

Ja jälkikäteen olen tajunnut kuinka suuri parantava vaikutus luonnolla on ollut minulle.

 

Kaikki ne hetket vartiossa sammalmättään takana.

Kahdestaan luonnon kanssa.

Kuulet sen puhuvan sinulle lintujen ja tuulien kielellä tajuamatta siitä mitään.

Kuitenkin vain kuuntelet niitä ja omia ajatuksia.

Tunnet kuin moni ajattelevasi asia alkaa loksahtaa paikoilleen.

Olosi kevenee.

Onko tässä jotain suurempaa?

 

Yhä vain palan halusta lähteä, seikkailla, olla, nauttia ja ihastella sitä, jonka edessä on pakko kumartaa. Olen niin iloinen siitä, että osaan nauttia luonnosta. Kiitollinen siitä, että se on osa minua. Ja suurin haluni on saada kertoa tätä eteenpäin. Joillakin on saattanut tulla lapsuudesta inho koko luontoa kohtaan, kun on joutunut kylmissään olemaan "retkellä". On silloin vain odottanut, että pääsisi kotiin. Tuolloin on "retki" todellakin mennyt pieleen, eikä siitä jää muuta kuin opittavaa ensi kertaan. 

Minäkään en tykkää pelata jääkiekkoa, kun lättä jalkani kipeytyvät niin, että en pysty luistella kun sen max 30 sekuntia. Sitten on päästävä istumaan. Mikä ongelma? Väärät luistimet.

 

Luontoonkin lähtiessä on tärkeintä laittaa oikeat varusteet. Silloin luonto kokemuksestakin voi tulla onnistunut.

 

Turha haaveilla luonnon parantavasta vaikutuksesta

pikkukengissä keskellä korpimetsää.

Päin vastoin. Siitä tulee traumoja.

 

 

Luontoni rauha tulkoon esille täällä.

terveisin Elias

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com