Vaikka väkisin

26/05/2017

Viime perjantaina kaipaus metsän siimekseen oli suuri. Ja odotinkin Helatorstaita kuin kuuta nousevaa. Ja kun päiväkin nousi idästä niin kauniina ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin suunnata kompassit retki asentoon ja tossua toisen eteen. 4-vuotias sai päättää minne suuntaamme metsään vai purolle ja vastaus oli puro. Metsä puro tai joki. Miten sen nyt ottaa. Mutta kuitenkin yksi ehdottomia sielunmaisemiani. Mikäs sen rauhoittavampaa kuin soliseva virta keskellä metsää? No ei paljon mikään.

 

Siitä oli niin pitkä aika kun viimeksi olin päässyt käymään edes tällaisella pienellä retkellä. Aivan liian pitkä aika. Arki oli ollut aivan liian kiireistä viimeisen kuukauden ajan. Se miten sielu lepäsi puron solistessa ja lintujen laulaessa. Se oli jotain niin oikeaa. Jotain mitä saan tehdä ilmaiseksi ja niin ettei kukaan rajoita sitä mitenkään. Täysin vapaana ja iloisena siitä istuskelin kaatuneella puun rungolla syöden eväitä ja katselin kun minun oma päivänsäde heitteli kiviä puroon täysin omissa maailmoissaan. Hän selvästi nautti myös olostaan. Tajusin että me olimme molemmat kaivanneet tätä.

 

Paluu matkalla sain todistaa taas yhden ihminen vastaan luonto episodin. Moottorisahalla kaadetun puun rungosta oli alkanut kasvamaan uusi puu tai oksa. Puu ei ollut antanut periksi. Vaikka se oli kaadettu. Vielä se yritti jatkaa elämää. Annoin tälle kuvalle nimeksi "Vaikka väkisin".

 

Hauskaa viikonloppua!

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com