Rauhan tyyssija

07/07/2017

Paikka missä on helppo hengittää, paikka missä on luonto lähellä, paikka missä ei ole mitään, paikka missä on kaikki mitä tarvitset.

Jos alkaisin pystytellä kylttejä paikkoihin missä luonto on lähellä. Paikkoja missä se antaa kulkijalleen jotain lähtemätöntä. Maalaisin johonkin ensimäisistä kylteistä: 

 

 

"Täällä voit tuntea luonnon täydellisen rauhan.

Täällä voit tuntea oman luontosi. Itsesi"

 

 

Niin kirjoittaisin ja löisin kyltin niin syvälle korpiseen maahan, ettei sitä siitä mikään myrsky heivaisi pois. Kyltin jalka olisi niin vankkaa puuta ettei metsien suurin matkaan asukit sitä siitä kaataisi hiestäessään turkkejaan sitä vasten. 

Jokainen sana kyltissä on totista totta. Onhan tämä paikka todellinen luonnonrauhan kehto. Pohjoinen korpi järvi jonka ympärillä soita ja loputtomia metsiä. 

Tänne saavuttua ei ole enää minnekään kiire. Pehmeiden löylyjen jälkeen istun saunan verannalla Omena limonadi kädessä. Se aito oikea alkuperäinen Hartwallilta. Ei mikään höpö höpö limppari ameriikoista. Toisessa kädessä makkara. Kera Turun sinapin. Katson järvelle ja kuuntelen lintujen laulua. Eipä ole kiire ei. Hyttyset pyörivät ympärillä odottaen milloin saavat iskeä piikkinsä kiinni paljaaseen ihoon. Muutama uskaltautuu iholle asti, mutta suurin osa pysyttelee kauempana sähköisen karkoittimen ansiosta. Toisin oli kävelyretkellä, jossa kävin etsiskelemässä merkkejä suurpedoista. Siellä ei yksikään hyttynen jättänyt minua rauhaan. Vaan kaikki metsän inisijät olivat kimpussani. Ne tunkeutuivat korviin, nenään, silmiin, paidan alle ja suuhun. Niitä oli kaikki alla. Valokuvaamisesta ei tullut mitään. Heti kun pysähdyin ottamaan kuvaa. Olin hyttysten peittämänä. 

 

Tontin puista tehdyssä saunassa on täydellistä uniikkia luonnonläheistä arvokkuutta. Aivan järven rannassa istuva sauna hengittää korpi ilmaa vuodesta vuoteen ja kätkee sisälleen sellaiset löylyt, joissa on ihmisen mukava olla. Pehmeät, kosteat ja pitkät. Aivan kun puut kiitäisivät isäntäänsä siitä, että ovat saaneet jäädä omalle koti tontilleen, niin arvokkaaseen tehtävään. Aivan kun ne olisivat ylpeitä itsestään. 

 

 

 

 

 

Aivan kun olisimme koko ajan osa luontoa. Osa tätä korpi maisemaa. Osa metsää. Mikään kone ei hyrrää ja pilaa täydellistä kosketusta luontoon. Luonto elää omaa elämäänsä aivan vieressämme ja hiljentyy iltaa kohti mennessä. Lopulta kaikki asettuvat levolle myös itse tuuli ja antaa metsien puiden levätä rauhassa. En ihmettele että appiukko viihtyy täällä. Onhan tämä täydellinen paikka.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com