Hys hiljaa! Lapset nukkuu

03/11/2017

Kello herättää minut 5.40. Linnun laulu alkaa soimaan aluksi aivan hiljaa. Herään salamana ensimmäiseen pieneen ääneen. Naputtelen katsomatta puhelimen näyttöä, jotta ääni loppuisi. Pienikin ääni saattaisi olla liikaa. Kaikki on tehtävä aivan äänettömästi. En saisi paljastua. En saa jäädä kiinni. Harmittaa kun ei tullut laitettua sukkia yöksi jalkaan. Nyt kun astun parketti lattialle jalkapohja jää siihen ikävästi kiinni. Yritän nostaa jalkaa ottaakseni askeleen kohti ovea. Syntyy ärsyttävä ääni jalkapohjan irrotessa parketista ja se saattaisi herättää muut nukkujat huoneesta. Onneksi minun ei tarvitse ottaa kun yksi askel ja voin avata varovasti ovea sen verran, että pääsen pujahtamaan siitä seuraavaan huoneeseen. Vedän oven hiljaa perässäni kiinni ja jään kuuntelemaan hetkeksi. Eihän kukaan varmasti herännyt? 

Huokaisen helpotuksesta. Pahin on ohi. Nyt hiippailen varovaisesti jääkaapille, josta nostan reppuun illalla tehdyn mysli jogurtti sekoituksen. En laita repun vetoketjua kiinni tietenkään, koska sehän saattaisi paljastaa minut. Illalla olin laittanut myös valmiiksi kiikkutuolin päälle housut, sukat villapaidan ja takin. Vedän vaatteet päälleni, mutta jätän vielä takin kiikkutuolille, koska se kahisee niin paljon. Hiippailen vessaan. Pesen hampaat ja tyhjennän kaikki kolme pissarakkoani. Kietaisen hiukset nutturalle ja isken silmää peilistä katsovalle intiaanille. 

Otan repun selkään ja kannan takkia kädessä. Sujautan kengät jalkaan ja olen valmis loppuhuipennukseen. Ulko-ovi sijaitsee 4-vuotiaan huoneen vieressä. Ulko-ovesta on erittäin vaikea päästä livahtamaan täysin äänettömästi, vaikka olenkin aseöljyllä voidellut saranat. Lukko on se pahin vastus. Se kun aina loksahtaa, vaikka kuinka yrittäisi kääntää varovaisesti. Olen kuitenkin oppinut, että jos vetää ovea taaksepäin ja samaan aikaan kääntää lukkoa. Silloin se ei päästä niin isoa loksahdusta. Sitten olenkin jo oven ulkopuolella. Painan oven hiljaa kiinni. Nyt se on kiinni, mutta Norjassa pitää vielä laittaa se avaimella lukkoon. Joten painaudun ovea vasten koko painolla ja käännän avainta lukkopesässä. Kloks. Se oli siinä. Toivottavasti kukaan ei herännyt. Nyt voin laittaa repun vetoketjun kiinni ja takin kaikessa rauhassa niskaan. Joka aamuinen harjoitus on taas tehty. Toivottavasti onnistuin. Voin lähteä töihin.

 

 

Vanha kuusi

 

Äitini laittoi minulle haasteen kirjoittaa kauneimmasta ja merkityksellisimmästä puusta. Olen miettinyt mikä puu olisi minulle sellainen. Ja kyllä yhden puun nostaisin kaikista tärkeimmäksi omassa elämässä ja sehän on oma puupää. Ilman tätä ei kyllä varmaan pitkälle pötkisi. Sen verran on rakkaaksi tullut. 

Mutta jos pitää oikeasti valita ihan puu. Mikä kasvaa mullasta ja kasvattaa lehtiä tai havuja on minulla sellainenkin tullut vastaan täällä lähimetsissä. Ehkä lapsuudenkin metsissä olisi sellaisia, mitkä olivat silloin minulle tärkeitä. Mutta kun nyt asun Norjassa on täällä omat puut ja omat erillaiset retket. Useasti kun käyn meidän "takapihan vuorella" kulkee sinne johtava polku yhden ison ison kuusen ohitse. Se on niin valtava, että kaksi miestä ei saa toisia käsistä kiinni halatessaan sitä. Ja jotenkin se on tehnyt minuun ensimmäisestä kerrasta lähtien suuren vaikutuksen. Kuinka vanha se mahtaa olla? Mitä kaikkea se on nähnyt elämänsä aikana? 

Joka kerta kun olen menossa "vuorelle". Pysähdyn ja laitan käteni sen runkoa vasten. En edes aina tiedä mitä siinä ajattelen, mutta aivan kun saisin siitä jotakin. Niin ainakin haluan ajatella. Pidän kättä tovin sen kaarnaisella pinnalla. Taputan sitä pari kertaa ja jatkan matkaa. Jotain niin mahtavaa siinä puussa on, että aivan kun askel nousisi hieman helpommin.

Kun palaan "vuorelta" pysähdyn kuusen juurella taas. Katson ylös sen runkoa pitkin ja pistän taas käden sen paksulle rungolle. Kiitän retke

stä ja jatkan matkaa. En tiedä miksi olen tehnyt näin ensimmäisestä kerrasta lähtien, mutta se jotenkin tuntuu oikealta. 

Tämä vanha kuusi on tullut minulle hyvin tärkeäksi. 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com