Elämäni kivi

01/12/2017

Tänään ovet avaa Motivaatiomaanantai sivusto. Ja ensimmäiset kirjoitukset saavat nähdä päivän valon. Kirjoitin itse ensimmäisen oman juttuni siitä kun nousin ensimmäistä kertaa elämässä vähän "isommalle" nyppylälle. Eli Norefjellin Høgevardelle. On muuten 1459 metriä korkea nyppylä. Se vaellus on ollut ehkä yksi hienoimmista mitä olen koskaan tehnyt. Jotenkin vain kaikki natsasi kohdalleen. 

 

Kun saavuin lauantai iltana noin kello 20.00 parkkipaikalle, mistä oli tarkoitus lähteä loikkimaan huipulle päin. Oli ilma mitä upein. Tyyntä ja ilta-aurinko värjäsi vuoriston ihanan oranssiksi. Kaikki oli katettu millilleen täydelliseksi. Aivan kuin luonto äiti olisi laittanut parastaan pöytään elämäni ensimmäiselle vuoristo vaellukselle. Ja ihan vain minua varten. 

 

 

Nousu huipulle

 

Oli niin hiljaista. En nähnyt ketään muita ihmisiä koko nousuni aikana ja olo oli todella epätodellinen. 

Matka huipulle otti aikaa joku 1,5 tuntia ja siinä kerkesi pohtia kaikenlaista. Varsinkin kun olin yksin. Täysin yksin omien ajatusten kanssa. Askeleita askeleiden perään ja ympärillä olevien maisemien ihastelua. Välistä räpsin valokuvia sieltä täältä. 

Saavuttua huipulle ihastelin täydellistä maisemaa, millaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Laitoin teltan pystyyn, keitin lämmintä juotavaa ja istahdin kivelle. Maisema sai minut kerta toisensa jälkeen vangikseen. Lopulta havahduin jostain omista ajatuksistani todellisuuteen. Olin istunut ties kuin kauan kivellä katsellen upeaa maisemaa ja käynyt läpi elämän vaiheita. En tiedä olinko käynyt kenties unessa, mutta joltain sellaiselta se vähän niinkuin tuntui. 

 

Hyppäsin alas kiveltä ja lähdin tallustelemaan teltalle päin. Silmäni osuivat maassa olevaan pieneen kiveen. Nostin kiven käteen ja pyörittelin sitä käsissäni. Se oli kolmion mallinen ja just sopivan kokoinen minulle. Sujautin sen taskuun ja ajattelin. Tämä on Elämäni kivi

Vaikka oli toukokuun loppu. Ilma alkoi muuttumaan yön myötä kylmäksi. Kömmin makuupussiin, vedin vetoketjun ylös asti kiinni, otin löytämäni kiven käteen ja painoin silmät kiinni. 

 

 

 

 

Kivi 

 

Nyt kun minulla on se kivi edelleen tallessa. Olen ajatellut, että haluaisin sen jotenkin aina kulkemaan mukana retkillä, ettei se jäisi tuonne retkeily laatikkooni lojumaan tuhansiksi vuosiksi. Siitä sitten ensi kerralla lisää.

 

Mukavaa viikonloppua!!

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com