Totaalinen offline

30/01/2018

 

Istun keittiön pöydän ääressä sivellen peukalolla kahvikupin pintaa. Katson ulos ikkunasta ajattelematta sen suuremmin mitään. Olen jossain ihan omassa maailmassani. Säpsähdän takaisin tähän maailmaan kun vaimoni kysyy. Mikä minun on? ”Vaivaako sinua joku?”

En osaa sanoa aluksi ihan mitään. En oikein ota selvää omasta olostani. 

Oloni on vähän kaikkea näitä. Raukea, haikea, onnellinen, rauhallinen ja iloinen. Ei ole kiire mihinkään, eikä mikään stressaa. Jotenkin erityisen tasapainoinen olo. 

Ajateltuani oloani saan sen sanottua vaimolleni ja todettua samassa lauseessa kuinka uskomaton reissu oli tullut tehtyä poikien kanssa. Olin päässyt ihan ytimeen sitä mistä täällä blogissa useasti kirjoitan. Kokonaisvaltaiseen rauhan tilaan. 

Kun saavuttaa tällaisen olon voi sanoa reissun olevan onnistunut. Eikä millään muulla ole enää mitään merkitystä. 

Sitten alan miettiä sitä mitä tuli tehtyä oikein tällä retkellä.

Nämä seuraavat viisi asiaa varmasti vaikuttivat reissun onnistumiseen:

 

  1. Stressaamisen ja kellon perässä juoksemisen jätimme pois.

  2. Totaalinen offline kaikista sähkövempaimista.

  3. Liikuntaa luonnon helmassa.

  4. Kaukana kaikesta hälinästä ja kaupunkien melskeistä. 

  5. Rento asenne kaikilla neljällä miehellä.

 

 

 

Ehkä yksi tärkeimmistä asioista on tuo totaalinen offline. Kun jokainen meistä keskittyi ainoastaan siihen ympäristöön missä olimme silloin. Eikä mikään häirinnyt täydellistä läsnä oloa. On tällä käsittämätön merkitys ihmiselle itselleen. 

 

Istuessamme näyttöpäätteiden takana me ihmiset unohdamme useasti kaiken muun tärkeän ja merkityksellisen mikä on meille korvaamatonta. Unohdamme olla itsemme kanssa. Unohdamme miten toisten kanssa tulisi olla aidosti ilman näyttöpäätettä. 

Piiloutumalla näytön taakse saatat loukata toista ihmistä syvästi.

 

Olla tekemättä mitään. On parasta tekemistä joskus. Ei tarvitse suunnitella tuhansia asioita, mitkä ”pitäisi” tehdä tiettynä päivänä. Silloin aamulla ensimmäisenä ei tarvitse lähteä ryntäilemään edes takaisin tuli hännän alla. Meillä oli joka päivällä pieni mielekäs juttu minkä ajattelimme toteuttaa jos siltä tuntuisi. Minusta tämä oli toimiva juttu koko reissun aikana. 

 

Ens kerralla lisää siitä miten meidän reissu meni. Kuulemiin...

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com