Oslon yössä

04/05/2018

Monet monet kerrat olen miettinyt, että miltähän Oslo näyttää kuutamon valossa meidän "lähi nyppylän" päältä. Olen lukuisia kertoja käynyt täällä Skaugumsåsenilla ihailemassa maisemia ja kuntoilemassa. Nyppylä on merenpinnasta sen 350 metriä korkea ja upean jylhä. Se jotenkin on vetänyt puoleensa ihan alusta asti kun tänne muutimme. Tässä meidän alueella on kaksi tämmöistä tavallisesta maastosta poikkeavaa huippua, missä on mukava retkeillä. Kolsåstoppen (379 mpy.), ja tämä Skaugumsåsen (351 mpy.). Minun suosikki on tämä jälkimmäinen, koska siellä on vähän enemmän tilaa hengittää. Muita retkeilijöitä kun ei ole ruuhkaksi asti. Ei minulla muita retkeilijöitä mitään vastaan ole. Tykkään vain liikuskella hiljaisessa ja ruuhkattomassa metsässä. 

 

Ihmisen pesä

 

Tosiaan. Koskaan en ole kuutamolla käynyt tällä minun suosikki kukkulalla. Nyt kun huhtikuun vaihtuessa toukokuuksi oli kuutamoa tarjolla ja pilvi peite rakoili sopivasti. Oli aikani tullut. Sopivasti meillä oli vielä vuokra-autokin. Niin pääsin lähtemään hyvin vaivattomasti kohti huippua. Autolla pari kilsaa, sitten vain puolen tunnin ilta reippailu ja hups huipulla tuulee. Huipulle päästyäni hämärä alkoi vetäytymään ja yön pimeys alkoi valtaamaan koko Oslon aluetta. Oli mahtava seurata kun kaupungin yön alkoi laskeutumaan mailleen. Pienen pilviverhon takaa kuutamo loihti uskomatonta tunnelmaa ympärilleen. Oslovuonoon piirtyi kuutamon silta, mikä loisti kirkkaana. Oli jotenkin niin uskomaton olo seisoa siinä huipulla ja nähdä kaikki tämä. Olin niin tyytyväinen itseeni, että olin ottanut itseä niskasta kiinni ja lähtenyt tälle retkelle. Olisihan minun ollut helppo jäädä vain kotiin ja jättää koko reissu tekemättä. 

Katsoin kaikkia niitä kaupungin valoja. Miljoonia tai miljardeja. En tiedä. Kaikki vieri vieressä toisiaan valtavassa valomeressä. Kukaan ei erillään toisistaan. Siinä oli ihmisten pesä. Iso keko täynnä erilaisia ihmiskohtaloita. Kukin kulkemassa omia teitään, mutta yhteisessä pesässä. Yhteisiä teitä käyttäen. Jotenkin kun katselin aikani autojen menoja ja valojen välkkymistä tuli semmoinen kotoinen ja hellyyttävä olo. Me ihmiset vain olemme tämmöisiä suloisia pieniä maapallon asukkeja. Ihan pikkuriikkisiä kuten muurahaiset. Se on vain se mistä perspektiivistä tätä maapalloa aina katselee. Olen täysin sitä mieltä, että jokaisen meistä (myös suurten johtajien). Olisi hyvä kivuta jonkun kukkulan huipulle ja katseltava vähän aikaa ihmisen elämän menoa. Joka kerta se on yhtä avartavaa. 

 

 

KATSO VIDEO RETKESTÄ

 

 

Erämaan laidalla

 

Paluu matkalla sai kulkea todella varovaisesti, koska näkyvyys oli pimeyden vuoksi huono. Kuutamo kuitenkin välistä valaisi polkua mahtavasti. Tunnelma oli aavemainen kun taustalta vielä kuului helmipöllön puputus.

Oslo on siitä myös aivan upea kaupunki kun täällä on tämä luonto niin uskomattoman lähellä. Huipulta, josta ihailin maisemia alkaa ns. erämaa. Siitä alkaa retkeily polkuja täynnä olevat metsät, jotka jatkuvat useita kymmeniä kilometrejä, ennen kuin tulee vastaan yksi isompi tie. Ei siellä ole asutusta tai kaupunkeja. Se on täyttä luontoa. Ja se alkaa heti kaupungin laidalta. Se on parasta täällä Oslossa.     

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com