Päivä 2 - Haltin valloitus 2018

01/08/2018

Yhteistyössä: Wild Adventures North

 

Ne eilisen illan synkät pilvet alkoi puolen yön aikaan kaataamaan vettä meidän telttojen päälle. Oli ihana nukahtaa sateen ropinaan, kun se hakkasi teltan kattoa vasten. Koko yön vettä tippui taivaalta ja kun aamu koitti. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Julia ja Petteri olivat heti aamu tuimaan lähdössä takaisin päin Melli koiran kynnen takia. Juuri niinkuin oli eilen illalla puhuttu. Petteri lähti saattelemaan heitä jonkin matkaa. Niin että Julia varmasti osaa takaisin lähtöpisteeseen. Me muut jäimme odottamaan ja nauttimaan kauniista ilmasta kera upeiden maisemien. Itse nousin suoraan makuupussista ja löntystelin järveen aamu uinnille. Kyllä tuli virkistävä olo. Sitten rauhallinen aamupala keskellä erämaata mukavien ihmisten seurassa. Mikäpäs siinä ollessa. Ajattelimme että Petterillä kestäisi ainakin sinne Kello 11–12 asti ennen kuin saapuisi takaisin leiriin. No Kello 10 jälkeen alkoi näkymään mies, joka juoksee meitä kohti. Ja kohta leirissä seisoo meidän ultrajuoksija eräopas tyytyväisenä. Hattu päästä.

Purimme leirin ja jatkoimme vaellusta. Tänään meillä oli viikon ehdottomasti lyhin ja helpoin vaellus. Vaivaiset 4-5 kilometriä. Norjan puolelta Suomen puolelle Lossujärven tuvalle. Yritimme valtakunnan rajan. Tai no alitimme sen kohdalla kulkevan poroaidan. Koko päivän nautimme kauniista tunturi maisemista, teimme pieniä kävelyretkiä lähi ympäristössä, söimme hyvää ruokaa ja tietenkin niitä lättyjä. On ollut mukava kun nämä kaksi ensimmäistä päivää olemme ottaneet rennosti ja päässeet tutustumaan toisiimme kaikessa rauhassa. Olemme saaneet ihailla erämaan kauneutta. Sekä vain olla ja kuunnella kun tunturipuro solisee. Tästä on hyvä aloittaa rankemmat vaellukset. Huomenna sitten mennään jo heti aamusta ja vaeltaminen päättyy iltaan. Rankempi päivä siis tiedossa. Nyt pitää nukkua, että jaksaa kuvata ja vaeltaa. Hyvää yötä erämaan hellästä huomasta. Tällä kertaa ihana nukahtaa tunturipuron solinaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com