Loppusanojen äärellä

14/09/2018

Pitkä tarina

 

Lopulta on aika päättää jokin, minkä on aloittanut. On aika painaa kirjan takakansi kiinni ja asettaa se hyllyyn. Kaikki tarinat päättyvät joskus.
Myös Haltin valloitus tulee nyt päätökseen. Pitkä tarina, jonka viimeinen sivu on tässä.
Tarina on ollut tosiaan pitkä kaikella tapaa. Se alkoi jo täällä Oslossa. Valmistautumalla pitkälle vaellukselle käsivarren erämaahan. Siitä tein ensimmäiset blogi jutut ja videot. Niin kuin kaikissa tarinoissa. Myös tässä oli kolme vaihetta: Alku, ydin ja loppu. Alku oli tosiaan, sitä valmistautumista vaellukselle.Tarinan ydin oli itse paikanpäällä toilailu, mikä kesti sen 7 päivää ja matkustus päivät päälle. Loppu oli tässä tarinassa kaikista pisin ja työläin. Karkeasti parisen kuukautta kaikkien arkisten askareiden ohessa työstin blogijutut kuvineen. Siihen päälle videot, mitkä tietysti ottivat eniten aikaa. Lukuiset tunnit olen istunut näyttöpäätteen äärellä yön pikkutunneilla muun perheen nukkuessa. Olen säätänyt ja kääntänyt videoita, että ne asettuisivat siihen mielikuvaan, mikä päässäni surraa. Ja lopulta ne istahtivat paikoilleen niin, että pystyin toteamaan olevani tyytyväinen.

 

 

Ylpeä itsestään

 

En koskaan aiemmin ole ollut näin pitkällä reissulla kameroiden kanssa. Minulla ei siis ollut ennen reissua kokemusta dokumentoinnista tällaiselta oikeasti pitkältä matkalta. Vaellusta meillä tuli yli 100 kilometriä 7 päivän aikana.
Luotin kuitenkin itseeni ja kykyihini. Tiesin, että kun annan itsestäni kaikkeni. Sen pitäisi riittää yllättävän pitkälle. Ja se riitti. Nyt voin sanoa, että olen tyytyväinen sisältöön. Minkä sain kasaan reissusta. Voin tosissani sanoa sen käsi sydämellä. En sano tätä, niin että ylpeilisin. Tai että paukuttelisin henkseleitä. Sanon koska olen oikeasti ylpeä itsestäni. Että selvisin tästä haasteesta. Pystyin loppuun asti näkemään kuvattavat asiat, visuaalinen silmä säilyi ja myös innokkuus itse kuvaamiseen. Vaikka reissu painoikin jo jaloissa. Ei se ole itsestään selvyys. Monesti silloin kun alkaa askel painamaan. Jää kamera vähemmälle huomiolle. Olen myös sitä mieltä, että meidän ihmisten pitäisi sanoa enemmän itsellemme: "Se meni hyvin! Mahtavaa. Voit olla ylpeä itsestäsi". Näitä asioita. Eikä aina miettiä, että senkin olisi voinut tehdä paremmin. Ja tuonkin kun olisin tehnyt eri lailla, niin olisi ollut vielä parempi. Niin. Mutta kun et tehnyt. Teit sen silloin, juuri niin kuin näit siinä hetkessä sen parhaimmaksi. Totta kai voi ja kannattaakin nähdä ja oppia seuraavaa kertaa varten. Kun tekee joitakin virheitä. Mutta pyrkiä olemaan tyytyväinen siitä mitä on saanut aikaan on omasta mielestäni tärkeää tässä elämässä. 
Koko Haltin valloitus reissun tein puhtaasta omasta halusta tarttua johonkin haasteeseen. Kaikki kumpusi jostain sisäisestä palosta tarinan kerrontaa kohtaan. Minulla on jokin ihme tarve saada tehdä tätä. Kuvata, kertoa ja näyttää sitä. Se on ollut aina minussa, lapsesta saakka. Ne jotka minut lapsesta asti tuntee tietävät sen. Tapaninmäen lumilauta filmit on tallessa yhä.

 

 

 Tahdon kiittää teitä

 

Tämä on ollut jotain aivan käsittämättömän mahtavaa saada tehdä tällaista. Kaikki ne hetket mitä olen saanut kokea. On jäänyt lähtemättömästi 

mielen syövereihin. Erityisen kiitoksen haluan sanoa, meidän upealle vaellus porukalle. Se asenne mikä ryhmästä huokui. Oli jotain 

ainutlaatuista. Yhdessä mentiin ja yhdessä tultiin. Toisia autettiin kaikin tavoin, eikä hymy hyytynyt porukan huulilta missään vaiheessa. Teitte 

kuvaamisesta niin paljon helpompaa ennakkoluulottomalla asenteella ja hyvällä huumorintajulla. En voi kylliksi teitä kiittää siitä kuinka 

luontevasti osasitte esiintyä kameralle. 
 

Erittäin suuret kiitokset sanon myös reissun vetäjälle eräopas Petterille. WildAdventures North yrityksen omistajalle. Ammatti taitoisesta 

toiminnasta ja vaelluksen järjestämisestä erämaassa. Reissu oli suunniteltu loistavasti ja sen toteutus meni täysin nappiin. Petterillä oli koko 

aja homma hanskassa. Hän osasi tarttua odottamattomiin asioihin mallikkaasti. Rauhallinen olemus huokui luottamusta, mikä on erityisen tärkeä

keskellä erämaata. Sekä tietysti sopivasti huumorintajua keventämään reissun tunnelmaa. 

 

Mitä nöyrin kiitos juuri sinulle, joka olet kulkenut mukana tämän matkan täällä blogissa. Kaikki ne kommentit ja viestit mitä olen saanut 

julkaisuista lämmittävät mieltäni tosi paljon. 
 

Viimeisenä haluan sanoa todella suuret kiitokset omalle rakkaalle vaimolleni ja appivanhemmille, jotka omalla toiminnallaan mahdollistivat tämän reissun.

 

 

Jotain suurempaa

 

Olen saanut kokea jotain suurempaa, minkä arvoa on vaikea käsittää. Minulla on sellainen suosikki makuupussi, missä nukun aina pikkuisen paremmin. Sen arvoa en ymmärtänyt, ennen kuin olin nukkunut huonossa makuupussissa. Olen valmis hikoilemaan muutaman hikipisaran enemmän kantaakseni mukana tätä vähän painavampaa pussia. Illan tullen saan kömpiä sisään tähän ihanaan makuupussiin ja sulkea silmät. Voin olla lähes varma siitä, että nukun yöni pikkuisen paremmin. Olenhan minä kääriytynyt minun suosikki makuupussiin. Koko Haltin valloitus reissu oli niin kuin tämä suosikki makuupussi. Vähän enemmän vaivaa ja työtä, mutta kun jaksan vaivaantua voin olla tyytyväinen kun pääsen maaliin. Tämän olotilan arvoa on mahdoton mitata. Se on jotain suurempaa. Ehkä käsitän sen joskus kun istun kiikkutuolissa pienen korpi mökin verannalla. Painan sylissäni olevan kirjan takakannen kiinni. Huokaisen ja hymyillen muistoilleni. Käännän katseen peilityynelle järvelle. Vielä se hohtaa kauniin oranssina ilta-auringon vaipuessa suurten korpimetsien taakse. Järven veden pintaa rikkoo ainoastaan kaksi kuikkaa, jotka lipuvat kaikessa rauhassa kohti vastarantaa. Ajattelen että hekin ovat elämän mittaisella seikkailulla. Nousen kiikkutuolista ja astelen sisälle pieneen mökkiin. Asetan kirjan takaisin kirjahyllyyn omalle paikalleen. Katson vielä, että kirjan nimi lukee varmasti oikein päin. Kauniin hohtavan kirjaimin kirjanpäädyssä lukee ylhäältä alaspäin. Haltin Valloitus 2018. Suljen silmäni ja hymyilen. Olen onnellinen.

 

 

 

Suuremman äärellä

 

Nämä miljoonia ja taas miljoonia vuosia vanhat tunturit ovat nähneet kaiken.

He ovat nähneet ne ihmiset, jotka ensimmäisiä kertoja tänne vaeltaneet vaatimattomilla varusteillaan.

Näitä samoja polkuja on esi-isämme vaeltaneet ja samaa erämaan vettä ovat tunturipurosta juoneet.

Mitä kaikkea ovatkaan tunturit saaneet nähdä? Millä tavoin he meitä katsovat?

Kenties olemme muukalaisia, joiden ei olisi koskaan pitänyt tänne tulla.

Tai sitten olemme kunniavieraita, joille halutaan näyttää parastaan.
Kun kuulen tunturissa ukkosen jyrinän. Ei se ole jyrinää vain taivaasta.

Tuntuu kun koko maa ja taivas olisivat yhtä.

Ja itse olisin sen kaiken keskellä pienenä avuttomana kuin vasta syntynyt lapsi.

Silloin tajuan olevani jonkin suuremman äärellä.

Suuremman, jota en itse edes pysty käsittämään.

Miljoonia vuosia nämä tunturit ovat seisoneet paikoillaan ja katselleet meidän ihmisten tekemisiä.

Mitä ne näkevät tulevaisuudessa?

 

 

1 Päivän vaelluskertomus

 

2 Päivän vaelluskertomus

 

3 Päivän vaelluskertomus

 

4 Päivän vaelluskertomus

 

5 Päivän vaelluskertomus

 

6 Päivän vaelluskertomus

 

7 Päivän vaelluskertomus

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com