Eläimien opissa varttunut

03/02/2019

Silitän hellästi etusormella kauniin kiiltävää turkkia. Turkki on niin sileää ja virheetöntä. Pieni kuono nuuskii ympäriinsä kädelläni. Uteliaana se haistaa sormen päitäni. Kuono käy läpi sormitaipeet, sormienvälit ja kihlasormuksen. Sitten pieni eläin nostaa päänsä ja katsoo pienillä mustilla silmillään ylös nuuhkien ilmaa samanaikaisesti. Hellästi etusormella rapsutan sen selkää ja hymyilen sille. ”Ella pieni. Sinä olet niin söpö. Niin söpö etten melkein kestä sitä.” Juuri niin tyttäreni sanoo antaessaan hellyyttä meidän pienelle Ella hamsterille.
Kyllä isän sydäntä lämmittää kun oma lapsi osaa olla niin rakastavainen pientä eläintä kohtaan.
Lapsena sain itse olla paljon eläimien lähellä. Meillä oli kissoja, joita sain hoitaa. Lisäksi minulla oli niitä ”omia” lemmikkejä, joista viime kerralla kerroin. Naapurissa sedälläni ja papallani oli lehmiä, joita kävin lähes päivittäin jututtamassa. Minulla oli suurimmalle osalle niistä oma nimikin. Naapurissa oli myös koira nimeltään Musti. Se taisi olla maailman viisain koira. Joka aamu se tuli hakemaan minun isoveljet kouluun ja iltapäivällä kävi hakemassa heidät koulusta. Tien yli mentäessä se katsoi ensin vasempaan sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan ennen kuin loikki tien yli.
Minä hoidin enimmäkseen meidän kissoja. Muistan kun meidän Mörri hiippaili yleensä minun huoneeseeni ja hyökkäsi peiton alta pilkottavan jalkani kimppuun. Se halusi, että nousisin antamaan sille ruokaa. Minä kun taas en jaksanut nousta ja piilouduin peiton alle. Mörri ei luovuttanut. Se löysi lopulta reitin peiton alle ja onnistui saamaan minut ylös. Hän huolehti siitä, että piti isäntänsä oikeassa rytmissä. Ei auttanut nukkua puolille päivin. Hänen piti saada ruokaa.
Olen hyvin onnekas kun sain kasvaa eläimien lähellä. Sain kokea paljon eri tunteita hoitaessa niitä. Sain nähdä syntymän ihmeen moneen kertaan. Näin miten emo rakasti poikasiaan. Tajusin kuinka tärkeää läheisyys on meille sekä eläimille. Ymmärsin leikkimisen merkityksen. Tunsin itseni tärkeäksi kun sain hoitaa. Sain palvella ja kasvattaa pientä elämän alkua.
Näin myös elämän julmuutta ja surua. Kun Mörri jäi rekan alle. Ymmärsin sen mikä lopulta kaikelle elämälle olisi väistämätöntä. Tunsin surua ja ikävää kaivaessa pientä hautaa metsään. Mutta tiesin, etten voisi pitää enää Mörriä. Minun täytyisi luopua ja jatkaa omaa elämääni.

 

Taito rauhoittaa meitä

Pitkään aikaan minulla ei ole ollut mitään lemmikkiä. Ja jotenkin olin päässyt unohtamaan mitä eläimen lähellä oleminen merkitsee. Se rauha, mikä välittyy eläimestä kun olet sen lähellä. On ainutlaatuista. Eläimillä on taito rauhoittaa ihmistä. Tai ainakin niillä on taito rauhoittaa minua. Kun hommasimme tyttärellemme tämän pienen Ella hamsterin. Muistui mieleen, mitä lapsena olen saanut kokea eläimien parissa. Mielestäni on hyvin tärkeää meille ihmisille. Saada olla eläimien parissa, jos siihen on mahdollisuus. Ymmärrän myös, että kaikille se ei ole mahdollista.

 

 

Qilla


Viime kesän Haltin valloitus vaelluksella sain tutustua erääseen pieneen urheaan spanieliin. Qilla teki suuren vaikutuksen minuun ja jäi ikuisesti mieleen. Yksi suloisimmista koirista mitä olen tavannut. Tämän Haltin reissun jälkeen olen jäänyt pohtimaan voisiko minulla olla joskus oma vaellus/retki koira. Jotenkin Qilla herätti minussa koira kuumeen ja usein mietin minkälaista olisi lähteä retkelle tai vaeltamaan oman koiran kanssa? Miten arki sujuisi koiran kanssa? Mitä kaikkea sitä pitäisi ottaa huomioon?
Ehkä minulla on joskus vaellus koira matkassa retkilläni ja kotona piristämässä meidän kaikkien arkea. Ehkä vielä joskus kotipihalla lumessa pyöriskelee Alaskanmalamuutti lasteni kanssa. Kuka tietää.

 

 

 

 


 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com