Polkuni Norjaan

02/03/2019

Jos joku olisi sanonut nuoruudessani, että asun Norjassa kun kasvan aikuiseksi. Olisin tukehtunut purkkaani. Vielä vähemmän olisin uskonut saavani täällä kaksi lasta ja rakentavani tänne perheen. Nuorena haaveilin, että ostan kotipaikkani joen toiselta puolen maatilan ja alan maanviljelijäksi. Minäpä kerron miten päädyin asumaan tänne vuonomaahan turskanpurijoiden keskelle.

 

 

Uusi elämänvaihe

 

 

Armeijan jälkeen muutin asumaan Helsinkiin. Neljä vuotta hengailin Etelä-Suomessa tehden enimmäkseen sitä sun tätä ja vähän myös kaikenlaista. Ne oli kivoja aikoja ne. Näiltä vuosilta on paljon mukavia muistoja. Sitten yksi päivä nurkan takaa tuli vastaan uusi elämänvaihe. Tuli olo, että nyt pitää keksiä jotain uutta. Yksi kaveri houkutteli lähtemään Norjaan ja minähän innostuin. Pakkasin reppuun vaihtovaatteet ja hyppäsin punaisen "pösön" vänkärille. Siitä se sitten alkoi, seikkailu kohti tuntematonta. 

 

Saapuminen Osloon

Rantamuotia kesältä 2011

 

Ruotsalainen nainen

 

 

Meille oli luvattu töitä alustavasti. Olisi joku parveke projekti, mitä päästäisiin tekemään. Eli ihan oikeita töitä. Jotain paloeristystä se kuulemma oli, josta minulla ei ollut mitään hajua. Kuukauden päivät hengailtiin kesäisessä Oslossa ennen kuin päästiin töihin. Ennen kuin aloitimme työt koin päivän, mikä ei tule unohtumaan koskaan.

Kaverini tunsi yhden ruotsalaisen naisen, joka asuu täällä. Työskentelee sairaanhoitajana ja matkustelee ympäri maailmaa. Tämä ruotsalainen osasi kuitenkin puhua suomea ja oli sattumaa, että hän yleensäkin sattui olemaan täällä juuri nyt. Kuulemma oli aina reissun päällä. Kaveri sopi hänen kanssaan, että tapaisimme keskustassa kahvikupposen äärellä.

 

Lämmin ihana kesäinen päivä Oslossa ja me istuimme kahvilan terassilla odottamassa tätä ruotsalaista. Sieltä hän saapui ihmisjoukon keskeltä huppu päässä täysin omissa maailmoissa. Juuri sellainen ihana luonnonlapsi. Sydämeni pyörähti tai löi tyhjää (en ole varma kumpaa se teki) viimeistään siinä vaiheessa kun hän kurotti kätensä, tarttui kaulallani olevaan koruun ja kehui sitä vuolaasti. Ihastuin hänen sinisiin silmiin ja siihen lämpöön mikä hänestä huokui. En ollut kokenut vastaavaa. Vaikka yritinkin esittää vaikeasti tavoiteltavaa seuraavina päivinä. Esimerkiksi en antanut hänelle puhelin numeroani. Olin silti ihan pihkassa. Enkä voinut tälle mitään. Pakenin Suomeen kertausharjoituksiin tajutakseni kaipaavan hänen luokseen yhä enemmän. Kaikki tapahtui niin äkkiä. Minä olin läpensä rakastunut ruotsalaiseen naiseen, joka puhui suomea ja asui Norjassa. Mitä ihmettä tapahtuu? Ajattelin.

 

Kiitollinen 

 

 

Hyvinhän siinä sitten kävi. Kannettiin reput samaan kamariin ja tässä sitä nyt ollaan. Menimme naimisiin ja saimme kaksi ihanaa lasta. Kohta kahdeksan vuotta olen ihmetellyt vuono maan kauneutta. Olen innostunut välittämään tarinaa luonnosta blogini kautta. Teen tätä rakkaudesta lajiin, sillä samalla intohimolla kun kirjoitin ensimmäisen postaukseni viisi vuotta sitten. Edelleen paiskin myös niitä "oikeita" töitä. Samoja kun tänne tultaessa. On tämä elämä vaan ihmeellistä. Hyppäsin ihan vain uteliaisuuttani tälle polulle ja tänne se toi. Kiitollinen tästä kaikesta mitä olen saanut nähdä ja kokea. 

 

 

Mikä siinä Norjassa sitten kiehtoo?

 

Nyt kysyn itseltäni. Mikä tässä Norjassa niin kiehtoo?

Tähän on helppo vastata: Luonto, ihmiset, elämäntyyli ja vuohenjuusto.

Sen voi selittää näin. On ihana vapaapäivä. Ei ole kiire minnekään ja vihdoin pääset lähtemään TURille. Eli retkelle. Pakkaat reppuun evästä ja juotavaa. Hyppäät pyörän selkään. Pyöräilet jonkin matkaa. Laitat pyörän parkkiin puuta vasten ja jatkat matkaa jalan. Koko ajan kuljet polkua, joka johtaa ylöspäin kauniissa metsässä. Vastaan tulee iloisia norjalaisia, jotka aina jokusen sanan vaihtavat kanssasi. Samalla he tartuttaa sinuun positiivista energiaa, heidän hyväntahtoisuudellaan. Vaeltaminen on oikein rattoisaa ja mukavaa. Huomaatkin olevasi jo huipulla ja jäät ihailemaan kaunista maisemaa, jossa silmä lepää. Eikä mihinkään ole kiire katsoessaan maisemaa. Otat eväsleivät repusta. Kotona olit laittanut vuohen juustoa leipien väliin. Ja sekös maistuu taivaalliselta luonnon helmassa. Tässä on hyvä olla. Niin tavallisen yksinkertaista, mutta niin suurenmoista.

 

 

Tähän on jalkani minut tuonut.

Olen joskus antanut niille luvan astua tuntemattomaan

Se on ollut todella vapauttavaa.

Olen iloinen, että olen ottanut nämä kaikki askeleet.

Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.

 

 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com