Älä patoa kevätpuroasi. Anna sen virrata

22/03/2019

Tämä kevät, en tiedä miksi. Mutta se tuntuu jotenkin todella ihanalta sanoa. Tässä keväässä on ilmassa jotain todella ainutlaatuista. Tunnen sen. En tiedä tarkalleen mihin se liittyy, mutta se on totta.

Ei se välttämättä ole mitään suurta tai tajunnan räjäyttävää. Ennemmin voin kuvitella sen olevan jotain aivan pientä, mutta samaan aikaan sellaista, että ilman sitä mistään ei tulisi enää mitään.

 

Ilman yhtään pientä metsäpuroa,

emme koskaan näkisi valtoimenaan kuohuvaa jokea.

Se pieni puro antaa voiman sille suurelle koskelle,

jonka kuohuissa yritämme tasapainotella kanootilla. 

 

 

 

Tänä keväänä näitä pieniä puroja on virrannut minun sisälläni. Ne on synnyttänyt aivan valtaisan kosken ja nyt se kuohuu valtoimenaan. Sen pärskeistä syntyy sateenkaaria auringonsäteiden osuessa niihin. Näissä sateenkaarissa on minun kevääni ydin. 

Ennen oli vain koski joka kuohusi. Se oli hyvä sellaisenaan. En katsonut sitä niin kovin tarkasti. Minulle riitti, että tiesin sen olevan. En nähnyt niitä sateenkaaria, mitkä loistivat kauneudellaan kosken yllä. 

Sitten katsoin ja näin ne. 

 

Tätä tunnetta kannan nyt sisälläni: 

 

Oi, ootteko silloin te tunteneet

maan luonnossa maailman Luojan?

Oi, ootteko silloin te löytäneet

yön aaveilta armahan suojan?

Ja ootteko silloin te itkeneet

ja hyviä olleet ja hymyilleet,

oi, ootteko silloin te lempinehet? -

Sitä lempeä unhota et.

 

Oi, ootteko silloin te lempineet

sitä tyttöä tummatukkaa

ja ootteko silloin te rakastaneet

joka puuta ja joka kukkaa?

Ja oliko veli joka ihminen?

Ilo loistiko silmistä jokaisen?

Ja oliko kaikilla kasvoillaan:

Niin kaunis, kaunis on maa.

 

- Eino Leino -

 

 

Anna purojesi virrata

 

Onko väärin sanoa näin? Onko väärin tuntea tällaisia ilon ja riemun tunteita? Kun samaan aikaan toinen ihminen jossain kantaa sisällään tuskaa ja murhetta. 

Silloin kun itse, olen kantanut sisälläni vaikeita tunteita. Oli lähelläni ihmisiä, jotka painoivat kätensä olkapäälleni. Ja kuuntelivat, mikä mieltäni painoi. Sain itkeä ja surra. Sain antaa purojeni virrata vapaasti. Yhtään ainutta puroa ei tarvinnut padota, eikä näin ollen joen tarvinnut ehtyä. Se sai kuohuta vapaana kohti tuntematonta.

 

Uskon juuri tämän vapauden olevan se asia mitä meidän ihmisten pitää saada kokea.

Vapaa olemaan oma itsensä.

Koska sitä kautta voi löytää luontonsa rauhan. 

 

Ystäväni anna purojesi virrata. Anna tunteidesi valua ulos. Anna järkesi todella tuntea se mikä oikeasti olet. Itke, naura, juokse ja tanssi niin kuin tämä olisi viimeinen päiväsi. Mikään muu ei eheytä sinua niin kuin se että tunnet olosi niin kuin sen oikeasti tunnet. Elä tukahduta sitä. Elä patoa puroasi. Anna sen virrata. 

Minun oli pakko, sanoa tämä kaikki ulos mitä tunsin sisälläni. Tämä tuli kokonaan sydämestäni. Nyt helpottaa, mutta samaan aikaan hävettää ja pelottaa.

 

Annoin palan itsestäni ulos.

Halusin tehdä sen jotenkin itseäni varten, jotenkin sinua varten.

Rakennetaan yhdessä siltoja ei patoja. 

 

 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com