Talven viimeinen vaellusretki Oslon lähialueiden mahtavimpaan paikkaan.

28/03/2019

Jotenkin ajattelin, että kevät olisi tehnyt saman tehtävänsä täällä Hønefossissa. Niin kuin meillä kotinurkilla Askerissa. Mutta eipä ollut lumet vielä sulanneet Ringeriken kunnassa. Tietenkään emme ottaneet mukaan lumikenkiä tai suksia. Ajattelin, että niillä ei olisi käyttöä.
Lunta riitti ja onneksi meillä riitti myös intoa päästä Gyrihaugenin huipulle.

Paikoitellen matkan tekeminen oli haastavaa ja raskasta. Mutta monessa kohtaa saimme helpotusta muutaman ihmisen tallaamasta polusta tai moottorikelkka urasta.

 

 

Mørkgonga

 

Luminen ja paikoitellen jäinen kanjoni oli todella haasteellinen.

Yksikin paha luiskahdus olisi saattanut olla kohtalokas.

Varsinkin rinkka selässä.

 

Tuuli oli todella kova. Sen koimme konkreettisesti Mørkgonga kanjonissa, mitä pitkin nousimme ylös. Luminen ja paikoitellen jäinen kanjoni oli todella haasteellinen. Yksikin paha luiskahdus olisi saattanut olla kohtalokas. Varsinkin rinkka selässä. Kanjoni oli kuin tuulitunneli. Se imaisi kaiken tuulen sisälleen ja sen sisällä oli sellainen puhuri, että se tuntui luissa ja ytimissä asti. Onneksi tuuli puhalsi takaapäin. Välillä tuntui kuin se olisi helpottanut nousemista puhaltamalla vauhtia.
Päästyämme ylös kanjonista metsän suojiin, minne tuuli ei enää niin kovasti puhaltanut sai tuntea kevät auringon lämmön. Sehän se pistikin hymyilyttämään istuessa rinkan päällä vuollen kuivalihasta palasia suuhun. Olimme nyt tulleet pahimman osuuden. Vielä olisi kuitenkin matkaa jäljellä ja jyrkkää nousua tiedossa, mikäli halusimme päästä huipulle.

 

 

 

Gyrihaugenin huipulle

Reitti, mistä olin ennen noussut Gyrihaugenin huipulle oli koskematon. Eli täyttä umpihankea. Karttaa katsomalla selvisi, että takakautta nousee toinen polku ylös. Tähän suuntaan jatkui moottorikelkka ura, mitä pitkin oli helppo kulkea. Ei ollut vaikea tehdä päätöstä mihin suuntaan lähtisimme.
Reitti valinnan suhteen kävi loistava onni. Moottorikelkka uralta erkani hiihtoura Gyrihaugenin huippua kohti. Tätä uraa oli moni hiihtäjä noussut ylös suksilla tampaten, minkä vuoksi sitä oli huomattavasti helpompi nousta kuin umpihankea.

 

Suosittelen aina ottamaan täyden kaasupatruunan mukaan retkikeittimeen.

Mieluiten myös sellaista, mikä kestää vähän kylmempääkin ilmaa.

 

Kyllä huipulta oli kauniit maisemat. Fiilis oli tietysti aivan mahtava saavutettuamme huippu. Tuuli oli vain niin kova, että ei kauan viitsinyt seisoskella maisemia ihailemassa. Lisäksi meillä molemmilla oli huutava nälkä. Etsimme tuulen suojan ja aloimme keitellä ruokaa.
Pakko muuten tähän väliin sanoa, että suosittelen aina ottamaan täyden kaasupatruunan mukaan retkikeittimeen. Mieluiten myös sellaista, mikä kestää vähän kylmempääkin ilmaa. Tällä kertaa veden keittäminen ei sujunut niin mallikkaasti kun olisin toivonut. Otin vajaan pienen kaasupatruunan mukaan. Ajattelin olla oikein etevä poika ja kuluttaa vanhan pois ennen uuden ottamista käyttöön. Saimme kuitenkin lopulta molemmat lämpimät ruoat ja sehän se on tärkeintä.
Tiesitkö muuten, että nuo Dryteckin valmistamat retki ruoat nousee päähän. En minäkään, mutta nyt tiedän. Lammaspata kihahti hattuun aika kivasti. Ehkä tämä euforinen tunne tulee siitä kun 2500 kaloria tömähtää tyhjään vatsaan. Siinä vaiheessa väsynyt kone saa aikamoisen herätyksen.

 

 

Tulilla tähtitaivaan alla

 

Kyllä se on niin, että talviretkeilyssä saa tehdä koko ajan jotakin. Tuntuu kun työt ei loppuisi. Varsinkin jos haluaa istuskella nuotiolla. Ja kukapa ei haluaisi. Tuli tuo lämpöä ja sitä oikeaa retki tunnelmaa. Iltanuotiolla istuskelu hyvässä seurassa on niitä elämän pieniä onnen hetkiä.
Lämmitimme kiviä nuotiossa ja nukkumaan mennessä otimme kumpikin pari kuumaa murikkaa mukaan makuupussiin. Toinen kivistä jalkopäähän ja toinen kainaloon.

 

Kun kaupungin valot ei ole häiritsemässä,

näyttää tähtitaivaskin oikeasti siltä miltä sen kuuluukin.

Luonnossa kaikki on vain jotenkin niin aidompaa. 

 

Makoilimme havupedeillä ja ihastelimme kaunista tähtitaivasta. Ihmettelimme myös tätä maailmankaikkeuden suuruutta ja meidän ihmisten pienuutta. Kyllä kaikkien kaupunkilaisten pitäisi joskus elämässään päästä kokemaan oikeasti täydellinen tähtitaivas. Kun kaupungin valot ei ole häiritsemässä, näyttää tähtitaivaskin oikeasti siltä miltä sen kuuluukin. Luonnossa kaikki on vain jotenkin niin aidompaa. 

Eipä sitä tähtitaivasta kauan ehtinyt ihastella kun pääkoppa pimeni. Yöllä heräsin pari kertaa ihmettelemään, kuka laittoi valot päälle. Taivaalla möllötti melkein kokonainen täysikuu. Kuu-ukko pääsi vähän härnäämään retkeilijöitä. Mahtoi olla ukolla hauskaa. Koko tienoo loisti kirkkaana ja hanki kimmelsi ympärillämme. Olisi ollut upeaa kuvattavaa joka puolella, mutta minä en jaksanut nousta makuupussista kuin ainoastaan kuselle. Yksinkertaisesti olin aivan poikki pitkästä päivästä, että kaivauduin takaisin makuupussiin ihanan lämpimien kivien viereen. Kunnon vässykkä kun olen. Tosi retkeilijä/valokuvaaja olisi valvonut koko yön ja räpsinyt upeita kuvia. 

 

 

Paluumatka

 

Onneksi Sakken käsi pelasti pahemmalta lopputulokselta.

En tosissaan tiedä olisinko saanut pysäytettyä vauhtia.

Se kun ei ole ihan helppoa reilu 20 kiloisen rinkan kanssa.

 

Niin se koitti uusi päivä tälläkin kertaa. Helppo saalis olisimme olleet susille tai mörrinkäisille, mutta eipä tälläkään kertaa näemmä maistunut. Aamupalaksi keittelimme hyvät nokipannukahvit ja tuhdit puurot. Operaatio leirin purku, havujen poltto ja paikkojen siistiminen. Sitten heitimme rinkat pykälään ja nokat kohti autoa. 

Olisimme voineet kiertää Mørkgonga kanjonin helpompaa, mutta pitempää kautta. Jotenkin tuo kanjoni ja muutaman kilometrin lyhempi matka veti puoleensa. Eli lähdimme kipuamaan lumista/jäistä kanjonia alaspäin. Välistä ihan oikeasti kuumotti. Varsinkin siinä kohdassa kun aloin valumaan rinkkoineni alaspäin hieman liian lujaa. Onneksi Sakken käsi pelasti pahemmalta lopputulokselta. En tosissaan tiedä olisinko saanut pysäytettyä vauhtia. Se kun ei ole ihan helppoa reilu 20 kiloisen rinkan kanssa. No loppu hyvin kaikki hyvin ja pääsimme turvallisesti alas ja autolle. 

Oli kerrassaan aivan mahtava reissu taas kerran. Se oli tämän talven viimeinen retki ja nyt päästään aloittamaan oikeasti kevät. Mikään ei voita kevään tuomaa riemua. Mukavaa kevättä ystäväni. 

 

Sakke! Erityinen kiitos sinulle, kun ehdotit ja pyysit minua mukaan reissuun. Lähdetään taas joskus uudestaan.

 

Ps. Pysy kuulolla, sillä reissusta tulossa videota jossain vaiheessa.

 

 

 


 

Please reload

© Elias Pesola. All rights reserved.Proudly created with Wix.com